Jörn Donner on kuollut 86-vuotiaana

Arkisto/Juha Perämäki

Jörn Donner on kuollut 86-vuotiaana

Kirjailija, elokuvaohjaaja ja poliitikko Jörn Donner on kuollut tänään sairaalassa Helsingissä, kertoo hänen vaimonsa STT:lle. Donner oli kuollessaan 86-vuotias.

– Tänään, torstaina 30. tammikuuta klo 14.30 Jörn Donner menehtyi pitkäaikaisen keuhkosairauden jälkeen ydinperheensä läsnä ollessa Helsingin Kolmiosairaalassa, tai kuten hän itse olisi sen muotoillut, "korkean iän johdosta", puoliso Bitte Westerlund viestittää STT:lle.

Donner kirjoitti yhteensä noin 60 teosta. Hän sai Finlandia-palkinnon Isä ja poika -romaanista vuonna 1985.

Kirjailija kertoi kirjoittaneensa siitä asti, kun opetteli aakkosia.

– Kirjoittaminen on elämäni edellytys. Se on myös ainoa ammatti, jonka osaan kunnolla, Donner sanoi STT:n 85-vuotishaastattelussa vuonna 2018.

Donner sanoi joskus miettineensä, olisiko pitänyt opiskella opettajaksi tai tutkijaksi. Hän uskoi, että ei olisi kuitenkaan ollut kummassakaan hyvä.

Suomenruotsalaisessa Donnerissa oli epäsovinnaista viehätysvoimaa, ja samanaikaisesti hänen persoonansa myös ärsytti monia.

– Olen kai tehnyt sellaista, mikä on ärsyttänyt ihmisiä turhan päiten. Yhteiskunta on kuitenkin muuttunut 50 vuodessa paljon, mennyt eteenpäin. Se mikä nähtiin vastenmielisenä, on nykyään normaalia, hän kertoi 80-vuotishaastattelussaan.

Hän ehti toimia myös kansanedustajana ja Euroopan parlamentin jäsenenä. Hän työskenteli myös diplomaattina ja sai professorin arvonimen.

Oscar-palkinto Fanny ja Alexanderista

Kirjailijan ja poliitikon töiden lisäksi Donner tunnetaan elokuvistaan. Hän ohjasi ja tuotti 1960–70-luvulla useita ajalle rohkeita elokuvia, joissa näytteli itse pääosaa. Mies ei epäröinyt poimiessaan suosikkiroolinsa.

– Pornotuottaja oli hauskin, hän kertoi STT:lle vuonna 2013.

Donnerin tunnetuin saavutus elokuva-alalla on kuitenkin se, että hän vastaanotti Ingmar Bergmanin Fanny ja Alexander -elokuvan (1982) tuottajana parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon.

Hän on saanut useita palkintoja, esimerkiksi Pro Finlandia -mitalin 1987, Taiteen valtionpalkinnon 2008 sekä Betoni-Jussin elämäntyöstään 2014.

Donner olisi täyttänyt 87 vuotta Runebergin päivänä 5. helmikuuta. Bitte Westerlundin mukaan hautajaiset pidetään läheisten läsnä ollessa.

Juttua on täydennetty kauttaaltaan kello 17.02.