Samuli Edelmann ja Orkestra Suora Lähetys pitävät Olavinlinnassa perjantai-iltana konsertin, johon sisältyy improvisaatiota ja yllätysmomentteja

Edelmannin isoisä toimi vuosia urkurina Punkaharjulla ja sävelsi muun muassa Punkaharjun laulun.

Samuli Edelmann ja Orkestra Suora Lähetys esiintyvät Olavinlinnassa tulevana perjantai-iltana kello 20.
Samuli Edelmann ja Orkestra Suora Lähetys esiintyvät Olavinlinnassa tulevana perjantai-iltana kello 20.

Samuli Edelmannin 50-vuotisjuhlakiertueen syksyn osuus alkaa perjantaina Olavinlinnasta. 

Edelmann valmistautuu lähestyvään EloJubilee-festivaalin konserttiin yhdessä uudenlaista mustalaismusiikkia soittavan Orkestra Suoran Lähetyksen kanssa. Suoraa Lähetystä sanotaan uuden mustalaismusiikin höyryveturiksi, joka sekoittaa perinteistä mustalaismusiikkia, balkania, morriconea ja hip hoppia. 

Orkestra Suoran Lähetyksen keulahahmoihin kuuluva Mertsi Lindgren kertoo, että he valmistautuvat antamaan Olavinlinnan keikalla kaikkensa.

Yhteistyötä tehty jo seitsemän vuotta

—  Yhteistyötä Samulin kanssa on tehty yli seitsemän vuoden ajan Viattomien lasten päivän konserttien muodossa kerran pari vuodessa, Lindgren kertoo.

Valmiina on myös yhteislevy, joka julkaistaan syksyllä.

— Koko vuoden kestävä kiertue tuntui luonnolliselta jatkumolta.

Yhteisten esiintymisten runsas määrä, isot festivaalilavat ja yleisön rakastava vastaanotto on jättänyt Lindgrenin mukaan ikuiset muistot bändin jäsenten mieliin.

— Olemme äärimmäisen onnellisia, että saamme olla yhtyeenä juuri tässä kohdin Samulin kanssa esiintymässä.

Yhteinen levy ja kiertue vuosien haave

Keikkaan liittyen Lindgren taustoittaa, että he pyrkivät siihen että eivät liiaksi sovi etukäteen, mitä esiintymisessä tapahtuu.

— Tästä johtuen esiintymisemme sisältävät aina yllätysmomentteja, joita emme itsekkään tiedä. Takuulla Olavinlinnassa koetaan samaa improvisaatiota, hetkeen heittäytymistä ja yllättäviä käänteitä, kertoo Lindgren.

Myös Edelmann on mielissään, että on vuosien odotuksen jälkeen päässyt Orkestra Suoran Lähetyksen kanssa tekemään sekä levyn että ison kiertueen. Kokoonpanon tulevaisuudesta hän toteaa, että jos yleisö haluaa, jatkavat he varmasti.

— Jatkamme varmaan muutenkin, Edelmann toteaa ja toivottaa faneilleen ihanaa loppukesää Savonlinnaan.

Isoisä toimi Punkaharjulla urkurina

Edelmannilla on mielenkiintoinen yhteys Savonlinnan seutuun, sillä hänen isoisänsä Casimir Edelmann toimi Punkaharjun seurakunnan kanttorina 1950-luvun alkupuolelta aina menehtymiseensä vuonna 1967.

Casimir Edelmann tunnettiin aktiivisena ihmisenä ja hän on jäänyt ihmisten mieliin muun muassa Punkaharjun laulun säveltäjänä.

Isoisästään Samuli Edelmann toteaa, että valitettasti hän ehti menehtyä ennen hänen syntymäänsä, mutta tarinoita hänestä hän on kyllä saanut kuulla.

Lauantaina kuullaan musikaalisävelmiä

EloJubileen jälkimmäisen illan ohjelmassa lauantaina 18.8. on Suuri Musikaaligaala, jossa kuullaan tunnettujen musikaalien suosikkisävelmiä.

Solisteina konsertissa laulavat Anna-Maija Tuokko, Päivi Pylvänäinen ja Pentti Hietanen. Konsertin säestyksistä vastaa Jyväskylä Sinfonia kapellimestarinaan Heikki Elo.

Molempiin konsertteihin saa vielä lippuja Lippu.fi -palvelun kautta.

Ensi vuonna EloJubilee-festivaali viettää 5-vuotisjuhlavuotta. Festivaali järjestetään tuolloin 16.—17.8.2019.

Lisätietoa festivaalista löytyy täältä.

EloJubilee 2018

Pe 17.8.2018 kello 20 Samuli Edelmann

La 18.8.2018 kello 19 Suuri Musikaaligaala

Uusimmat uutiset