"On kyllä haikea olo" — OKL:n viimeinen joulukonsertti tarjosi iloa ja kaunista musiikkia pienen haikeuden keskellä

Savonlinnan OKL:n viimeinen joulukonsertti tarjosi ihanaa musiikkia ja vakavaa haikeutta.

Soila Puurtinen

Savonlinnan kampuksen kuoro loisti niin suomalaisissa lauluissa ja joululaulunssa, myös viihdelaulu sujuu.
Savonlinnan kampuksen kuoro loisti niin suomalaisissa lauluissa ja joululaulunssa, myös viihdelaulu sujuu.

OKL:n Aino-salin aulassa on kova kuhina. Tuolla myydään joulupuuroa, täällä kiiruhtavat juhla-asuiset opiskelijat kohti salia.


Konsertin alkuun on vajaa puoli tuntia


Jussi Juvonen, Samu Sopanen ja Amos Valve ovat myös juhlapuvuissaan. Juvosella ja Sopasella on valkoiset paidat ja rusetit


He ovat valmiita ensimmäiseen esiintymiseensä Savonlinnan OKL:n kuorossa. Samalla he laulavat Savonlinnan OKL:n viimeisessä joulukonsertissa


Kaikki ovat ensimmäisen vuoden opiskelijoita


— Olo on haikea. Vaikka tänne tultaessa tiesi, että muutto Joensuuhun on edessä jo vuoden kuluttua, ei sitä oikein voi ymmärtää. Tämä on loistava opiskelupaikka, josta ei kyllä haluaisi lähteä, sanoo Juvonen.

— Loistava ilmapiiri, kaunis kaupunki, kaikki on lähellä. En olisi uskonut, että uuteen kaupunkiin voi kiintyä näin nopeasti. Kyllä on haikea mieli, miettii Sopanen.
Myös Amos Valve ihmettelee sitä, että näin hyvä ja viihtyisä, opiskelijaystävällinen kampus pitää lopettaa.


— Taito- ja taideainepainotus on todella hieno asia. Siksi tänne hainkin. Toivotaan, että se jatkuu yhtä laajana Joensuussa. On kyllä haikea olo.

— Itä-Suomen yliopiston hallitukselle terveisiä: pyörtäkää päätös lakkauttaa Savonlinnan kampus. Jos se on mahdotonta, niin säilyttäkää taide- ja taitoainepainotus opetuksessa. Se on Savonlinnassa tosi hienoa, sanoo Valve.


Liikuntaan erikoistuvat Aino Väyrynen, Sanni Soikkeli ja Juuso Lahtinen tarjoavat joulupuuroa ja kahvia konserttivieraille.

— On hienoa kuulla, mitä musalaiset osaavat. Kaikki ovat tuttuja, kavereita. On ihmeellistä, kuinka taitavia ja lahjakkaita ihmisiä täällä on, sanoo Aino Väyrynen.

— Oikeastaan en ole edes ajatellut, että nyt on viimeinen joulukonsertti. Ehdin valmistua ennen Joensuuhun muuttoa, mutta kyllähän asia on kaupungille tosi kurja, sanoo Juuso Lahtinen.

Soila Puurtinen

Moni opiskelija osaa myös soittaa, ja niinpä pitkin konsertti saatiin nauttia erilaisten combojen musisoinnista.
Moni opiskelija osaa myös soittaa, ja niinpä pitkin konsertti saatiin nauttia erilaisten combojen musisoinnista.

— Täällä on tosi hyvä ilmapiiri. Kaikki ovat iloisia siitä, jos joku toinen osaa, on se taito sitten taiteessa tai urheilussa. Tämä on kuin iso perhe, sanoo Sanni Soikkeli.


Musiikinopettaja Perttu Hiltunen ja Anna-Mari Lindeberg keskittyvät nyt alkavan konsertin sujumiseen.

— Ei nyt voi ajatella sitä, että tämä on viimeinen kerta. Se on niin absurdi ajatus. Että vuoden kuluttua tätä kaikkea ei vain ole täällä, miettii Lindeberg, joka on opettanut Kuninkaankartanon mäellä lähes 20 vuotta.

— Ei voi muuta kuin katsoa eteenpäin, suunnitella asioita Joensuussa. Emmehän me muuta voi.


Pertti Hiltusen mukaan on töitä tehty tänä syksynä ihan kuin muulloinkin.

— Tietenkin tieto muutosta on taustalla, mutta ei se arjessa näy. Haikeuteen ei ole ollut aikaa, nauraa Hiltunen.

Soila Puurtinen

PitCat-yhtye lauloi muun muassa Ievan polskan ja sai hurjan suosion.
PitCat-yhtye lauloi muun muassa Ievan polskan ja sai hurjan suosion.