Taiteilija Anne Pelkosen isoukki katosi Stalinin vainoissa - huhuista ja totuudesta syntyy nyt taidenäyttely

Kuvataiteilija Anne Pelkonen teki näyttelyn, joka kertoo isoukin surullisesta kohtalosta ja toivosta, joka kantaa.

Antti Varonen

Teos, jossa on suvun vanhoja valokuvia, on koko näyttelyn avain. Yhdessä kuvassa on perhe lähdössä työläisten paratiisiin, Neuvostoliittoon.

Jos näkee elämässään toivoa ja jos osaa unelmoida ja nähdä, minne haluaa olla menossa, muuttuu kaikki. Mustaankin tulee vaaleaa, jopa hopeisina hehkuvia pisteitä.
Näin sanoo kuvataiteilija Anne Pelkonen, jonka näyttely Irtopilviä on galleria Ars Novassa 25. syyskuuta saakka.
Seinällä on suurten, abstraktien töiden rinnalla kaksi pientä installaatiota, joissa on vanhoja valokuvia ja valopisteitä. Ne ovat avain koko näyttelyyn.
Yhdessä kuvassa ovat isä, äiti, tytär ja poika sekä suuri matkalaukku. He ovat lähdössä, toiveikkaita.

Kuvan pieni tyttö kuvassa on Pelkosen mummi. Perhe on toteuttamassa unelmaansa: he lähtevät Neuvostoliittoon, työläisten paratiisiin.
— Siinä oli unelma, joka toteutui ja veikin tuhoon. Taustalla oli tietämättömyys. Perhe pidätettiin Neuvostoliitossa ja vietiin parakkileiriin. Sitten isoukki katosi.
— Isomummi, mummi ja hänen veljensä pääsivät Suomeen vuonna 1942 rintaman läpi. Isomummi oli niin heikkona, että lääkäri sanoi, että elinikää on vain kaksi viikkoa.
Perhe selvisi, mutta isoisoisästä ei kuultu mitään. Oli vain huhuja. Niistä kuuli myös Anne Pelkonen pienenä.
— Meidän perheessämme oli Huhu. En tiennyt, mitä se tarkoitti, jotain pahaa ja sanoinkuvaamatonta. Vasta melko vähän aikaa sitten selvisi isoukin kohtalo: hänet oli pidätetty ja ammuttu.
— Meille lapsille Huhu oli pelottava, jokin pahaa kaiken takana. Se varjosti lapsuutta, varsinkin, kun se oli muodoton ja käsittelemätön.
Pelkonen muistuttaa, että samalla tavalla me kaikki kannamme sukumme historiaa sukupolvien takaa mukanamme, tietämättämmekin.

Musta Huhu on saanut muodon Pelkosen tuoreessa teoksessa. Kiinalaiselle tussilla mulperipaperille maalatussa installaatiossa mustaa on pilvenomaisesti, sitä on raisuina viivoina, monessa kerroksessa. Mustan ja harmaan myrskyn keskellä on hopeankirkkaita pisteitä.
— Se on toivon, unelman valo, joka vie eteenpäin.
— Kun olen tutustunut sukuni edellisten sukupolvien elämään ja nähnyt, miten hirveitä he ovat kokeneet ja kuinka köyhää ja raskasta elämä on ollut, olen alkanut harmitella sitä, kuinka tyytymättömiä me nyt olemme. Mistä tämä negatiivisuus nyt johtuu? Sodan ja jälleenrakentamisen aikana oli puutteen keskellä unelma, päämäärä. Puuttuuko se meiltä nyt taito unelmoida, katsoa eteenpäin.

Toivon teema, vaalea ympyrä, näkyy Irtopilviä -sarjassa ja Valoa metsässä -sarjan pienissä tauluissa. Niissä vaalea ympyrä on kuin kuu, joka loistaa oudoissa paikoissa unenomaisiin maisemiin.
Hiljainen valo -teoksen valkoiset wenshou paperit elävät päivänkierron ja valonkierron mukaan.
— On tärkeää käydä läpi omia ja oman suvun, kansankin, historiaa aina uudestaan. Kaikki tapahtunut vaikuttaa nykyhetkeen, pahatkin asiat pitää tuoda esille ja käsitellä. Se avaa lukot ja vapauttaa, tulee valoa, miettii Pelkonen.
Anne Pelkosen näyttely Irtopilviä galleria Ars Novassa Linnankatu 9, Savonlinna, 25.9. saakka. Taiteilija paikalla 17. ja 18.9.

Riitta-Leena Lempinen-Vesa

Riitta-Leena Lempinen-Vesa