Kesäteatteriarvio: Hilpeitä hulluja Priden hengessä — Teatterimylly tarjoaa nyt sitä, mitä parhailta kesäteatteriesityksiltä halutaan!
Teatterimylly: Aapeli, Siunattu hulluus. Ohjaus Matti Tolvanen, dramatisointi Kai Lehtinen & Jaakko Kivistö, puvustus Päivi Kuosmanen, maskit Alesia Kaasalainen, lavastus työryhmän. Rooleissa Raven Leimenstoll, Terhi Toivanen, Ari Kohonen, Jorma Kokkonen, Mika Pesonen, Henri Astikainen, Kimmo Astikainen, Li Krook, Katriina Huttunen, Mia Silvennoinen, Touko Rauhala. Ensi-ilta Kasinonsaaren kesäteatteri 1.7.2018.
Teatterimyllyn Siunattu hulluus tarjoaa nyt sitä, mitä parhailta kesäteatteriesityksiltä haetaan: vahvasti omalajista teatteria, taitavaa työtä, huikeita yllätyksiä. Aivan siunatun hullua menoa!
Matti Tolvasen ohjaus on värikäs ja runsas, mutta silti poikkeuksellisen hallittua ja ajassa elävää nykykansankomediaa.
Vanha tarina on terävöitynyt. Se huiskuttaa iloisesti Pride-väelle. Tilaa saavat kaikki luojan luomat kummajaiset. Ei toinen ole hullumpi toista.
Esityksen eetos on salliva ja täynnä lämpöä. Siinä on ohjauksen kantava voima.
Katsoja lähtee Kasinonsaarelta hilpeässä nosteessa umpihauskan parodian, burleskin karnevalismin ja tosinaurun voitelemana.
Vaikka lava purskahtelee virtuoosimaista temmellystä, hyvä rytmitys, tyylilajien hallittu vaihtelu ja sirkus-symboliikka tekevät runsaan paketin sopivan sulavaksi.
Kuopiolaisen Aapelin romaani ilmestyi jo 1948, mutta sen savolaisväärät viisaudet ovat voimissaan.
Kas näin. Orvot Rummukaisen veljekset Vilippus (nokkeluudestaan tunnettu) ja Ana (jolle ei ole kauhalla annettu) kummeksuvat velisarjan nuorimmaista eli Elmeriä, sillä Elmeri on herkkis. Näkee hevosistakin unia.
Siis viedään Elmeri hullujenhuoneelle. Mutta eihän siitä mitään tule.
Siunattu hulluus on Tolvasen kolmas ohjaus Teatterimyllylle. Se jatkaa kahden edeltäjänsä estetiikkaa eli elää realistisen ja surrealistisen maailman rajalla kuin mielentila.
Sen maaginen elementti kohdataan kantavimmin huikeassa akrobatiassa, josta kiitos Mia Silvennoisen loistavan lentävän hevosen hahmon.
Karikatyyrimäisen komiikan huippu rakentuu ikoniselle Myrskyluodolle, jonne Henri ja Kimmo Astikaisen hurjat Maijat nousevat mesomaan kuin esi-isien haamut haudoistaan.
Kaikkea on runsaasti, kaikki toimii: puvustus, lavastus, maskit ja hulppea rekvisiitta.
Merkille pantavaa on, että lähes koko Myllyn esiintyjäryhmä on tänä kesänä uudistunut. Tämä tuottaa tulosta, kun uudet tekijät painavat rohkeasti täysin palkein ja konkarit ylittävät itsensä.
Tällainen uudistumiskyky kertoo harrastajaryhmän voimasta.
Terhi Toivanen räiskyy Viljamina ensiroolissaan. Anaa esittävä Ari Kohonen on kuin uudestisyntynyt pöljän suomioletetun miehen stereotypiana. Raven Leimenstoll vie roolinsa Elmerinä herkästi.
Li Krook on rooleissaan löytö. Hän painaa täysillä huijarisaarnaaja Lempisenä. Touko Rauhalan Ruususta heruu hurjaa sensitiivistä komiikkaa. Katriina Huttunen yllättää hienosti luontevana kehyskertojana ja venäjää liudentavana sotilaana.
Mika Pesosen ensirooli on vakaa. Jorma Kokkonen liikkuu tarinan sisällä suvereenisti kaikkivaltiaana kertojana ja luo vahvan hahmon.
