Konserttiarvio: Nuoren oboistin taituruutta Kirkkomusiikkiviikon päätöskonsertissa

Kirkkomusiikkiviikon päätöskonsertti. Savonlinnan Tuomiokirkko, 3.11. Savonlinnan Orkesteri, joht. Kimmo Tullila, Inka-Elina Kuokkaniemi, oboe, Jari Vepsä, huilu.

Timo Seppäläinen

Rantasalmelaisen Inka-Elina Kuokkaniemen oboe soi kauniisti Kirkkomusiikkiviikon päätöskonsertissa Savonlinnan tuomiokirkossa sunnuntaina.
Rantasalmelaisen Inka-Elina Kuokkaniemen oboe soi kauniisti Kirkkomusiikkiviikon päätöskonsertissa Savonlinnan tuomiokirkossa sunnuntaina.

Kirkkomusiikkiviikon päätöskonsertissa on monesti esitetty requiem tai vastaava teos orkesterille ja laulajille. Kuoro ja solistit luovat juhlan tunnelmaa ja kiinnostavat yleisöä. Tällä kertaa päätöskonsertti toteutettiin hieman vaatimattomamman kaavan mukaan: ohjelmassa oli kolme kappaletta pienehkölle orkesterille. Sävellykset olivat kuitenkin erityisen puhuttelevia, ja konsertti kokonaisuudessaan kiinnostava.

Alkunumerona kuultiin Gabriel Faurén Pavane, klassisen musiikin kaikille tuttu helmi. Merkillistä siinä on se, että säveltäjä alun perin tarkoitti sen huomattavasti nopeammaksi kuin miten se yleensä esitetään.

Kapellimestarin Kimmo Tullilan johdolla orkesteri tulkitsi teoksen hartaalla otteella, onneksi totutulla tempolla. Heti alussa huilun mystisistä matalista äänistä kävi ilmi koko konsertin juoni: nyt on puupuhallinten vuoro.

Konsertti huipentui rantasalmelaisen oboe-taiturin Inka-Elina Kuokkaniemen tulkintaan Mozartin konsertosta. Teos on ylivoimaisesti eniten esitetty konsertto oboelle, siksi on hienoa, että Kuokkaniemi sai tilaisuuden esittää se oikean orkesterin kanssa jo ammattiopintojensa alkuvaiheessa.

Yleisö sai nauttia soittimen raikkaan kevyestä soinnista. Vaikean instrumentin hallinta tuntui olevan soittajalle yhtä luonnollista kuin hengitys. Soittimen ääni varsinkin hitaassa osassa oli tavattoman kaunis. Teknisesti Kuokkaniemi hallitsi konserton upeasti, tulkinta oli nuorekas ja ilmava, aikaa myöten siihen tulee varmaankin syvempiä sävyjä.

Päätösnumerona kuultiin Bachin orkesterisarja nro 2, h-molli. Bachin hienoviritteinen musiikki on vaativaa soitettavaa. Musiikki elää jatkuvasti jokaisen stemman kautta.

Orkesterin esitys teoksesta oli mukavan vauhdikas, vaikkakin kirkon kaikuisassa akustiikassa eri äänten kudelmat eivät aina erottuneet selkeästi. Teos on kirjoitettu jousille ja huilusolistille, jolle ei lepotaukoja pitkähkössä teoksessa juurikaan ole. Huilusolisti Jari Vepsä suoriutui urakasta hienosti.

Lyhyessä Pavanessa oli useita puhallinsoittajia, jotka eivät olleet mukana kahdessa muussa kappaleessa. Ehkä konsertin ohjelmakokonaisuutta olisi voinut pohtia tarkemmin tältä kannalta.

Vaikean instrumentin hallinta tuntui olevan soittajalle yhtä luonnollista kuin hengitys.