DJ Oku Luukkaisen ja Laura Voutilaisen kesäkeikat luolassa siirtyvät loppuvuoteen – Tapahtumiin jo ostetut liput käyvät uudelle päivälle sellaisenaan

Koronaepidemia on pysäyttänyt Luola Eventsin toiminnan täysin. Ely-keskuksen koronatuen voimin Luola Events aikoo kehittää muun muassa uusia tapahtumakonsepteja.

Jussi Silvennoinen

Koronaepidemian vuoksi Luola Events on joutunut perumaan useampia konsertteja, ja yli kymmenen tilaisuutta on jouduttu siirtämään pitkälle syksyyn ja alkutalveen. Arkistokuva.
Koronaepidemian vuoksi Luola Events on joutunut perumaan useampia konsertteja, ja yli kymmenen tilaisuutta on jouduttu siirtämään pitkälle syksyyn ja alkutalveen. Arkistokuva.

Luola Eventsin kesäkuun puolivälin DJ Oku Luukkaisen keikka ja heinäkuun alun Laura Voutilaisen keikka siirtyvät loppuvuoteen 2020, Luola Events Oy tiedottaa.

DJ Oku Luukkaisen keikka järjestetään luolastossa lauantaina 19. joulukuuta ja Laura Voutilaisen keikka uudenvuoden aattona 31. joulukuuta.

Tapahtumiin jo ostetut liput käyvät uudelle päivälle sellaisenaan. Lippujen hinnat eivät muutu. Mikäli uusi ajankohta ei sovi, voi asiakas perua kaupan.

Luola Events päätyi ratkaisuun, sillä yli 500 henkilön tapahtumia ei saa järjestää ainakaan ennen heinäkuun loppua, ja sitä pienempien tapahtumien suhteen viranomaisten ohjeita ja määräyksiä saadaan vasta lähempänä kesää. Aluehallintovirastot tiedottivat viime viikon lopulla, että ohjeistus yleisötapahtumien suhteen on määrä antaa toukokuun loppuun mennessä.

Luola Eventsissä eri skenaarioihin jo varauduttu jo pitkin kevättä, myös tapahtumien siirtoa valmisteltiin jo aiemmin. Luola Eventsin tiedotteen mukaan tapahtumakalenterin muuttamiseen vaikuttaa määräysten lisäksi laaja kokonaisarvio tilanteesta: tuleeko esimerkiksi rajoituksiin vielä tilanteen eläessä mahdollisesti muutoksia ja ovatko asiakkaat missä määrin jo valmiita lähtemään tapahtumiin.

– Konsertit on kuitenkin suunniteltu alkujaan suuriksi tapahtumiksi, joten tappiollisina niitä ei kannata ryhtyä järjestämään. Vaikka nämä keikat siirtyvät, niin tavoitteena on kyllä tuoda luolastoon pienempiä, nopealla aikataululla tuotettavia tapahtumia kunhan viranomaiset tarkentavat millä ehdoilla kesän aikaan tullaan toimimaan, Luola Eventsin yrittäjät Markus Kaskinen ja Jussi Silvennoinen toteavat lehdistötiedotteessa.

Koronaepidemia on kaiken kaikkiaan pysäyttänyt Luola Eventsin toiminnan täysin. Luola Eventsin mukaan loppuunmyydyn Apulannan helmikuisen konsertin jälkeen kevään ja alkukesän kalenteri oli melko täysi konserteista, häistä ja muista yksityistilaisuuksista.

– Erityisen harmillista meille on nelipäiväisen Luola Classics -konserttisarjan peruuntuminen kesältä. Työstimme pitkään ulkomaisen tuotantoyhtiön kanssa yhteistuotantona klassisen musiikin konserttisarjaa, joka oli tulossa myyntiin maaliskuussa. Koska tapahtuman esiintyjät olisivat olleet pitkälti ulkomaalaisia, kuten myös merkittävä osa yleisöstä, jouduttiin tapahtuma laittamaan käytännössä jäihin heti epidemian alkuvaiheessa. Kyseessä olisi ollut uusi aluevaltaus meille, Kaskinen ja Silvennoinen harmittelevat tiedotteessa.

Luola Events haki hiljattain myös ely-keskukselta koronatukea toiminnan kehittämiseen ja sai siitä eilen keskiviikkona myönteisen päätöksen.

– Sekin osaltaan vaikutti päätökseen siirtää kaksi jo sovittua kesän tapahtumaa loppuvuoteen.

Myönnetty 57 000 euron tuki kohdentuu laajaan yritystoiminnan kehityshankkeeseen, joka kestää elokuun loppuun asti. Sen voimin kehitetään muun muassa uusia tapahtumakonsepteja, kehitetään ja kartoitetaan myynti- ja markkinointikanavia, sekä koulutetaan Luola Eventsin toimijoita markkinoinnin ja turvallisuuden saralla.

Luola Events on joutunut perumaan useampia konsertteja, ja yli kymmenen tilaisuutta on jouduttu siirtämään pitkälle syksyyn ja alkutalveen.

– Myyntiä on tullut viimeisen kahden kuukauden aikana sisään noin 100 euroa, joten törmäsimme täydestä vauhdista pystyseinään. Myönnetty kehittämisavustus on meille iso helpotus ja takaa työrauhan tulevaisuuden suunnittelemiseen, Silvennoinen ja Kaskinen sanovat tiedotteessa.