”Ei sadun maailmasta ole pakko lähteä” Kuvittaja Réka Király sai vanhemmiltaan neuvon erehtyä mielummin kuin olla uskaltamatta. Hän perusti kustantamon, joka menestyy

Réka Király kuvittaa lempeitä tarinoita alle kouluikäisille ja pitää itseään onnekkaana. Joelin näyttely esittelee maailmalla menestyneen Pieni suuri -kirjasarjan kuvia. Tärkein oppi tuli vanhemmilta: erehtyminen on hyvä juttu.

Riitta-Leena Lempinen-Vesa

”Ei sadun maailmasta ole pakko lähteä” Kuvittaja Réka Király sai vanhemmiltaan neuvon erehtyä mielummin kuin olla uskaltamatta. Hän perusti kustantamon, joka menestyy

Ei ihmisen tarvitse jättää lapsuutta ja sadun maailmaa taakseen. Siinä saa olla niin paljon kuin haluaa.

Kuvittaja Réka Király hymyilee ja katsoo pääkirjasto Joelin näyttelyä, jossa on esillä hänen kuvitusta Pieni suuri -kirjasarjaan.

Király on asunut Suomessa jo 17 vuotta; opiskellut, perustanut perheen ja lopulta myös kuvakirjakustantamon.

— Olen aina rakastanut lastenkirjoja. Se on minun maailmani. Toin kaikki omani Unkarista Suomeen, ihan jokaisen.

Pieni suuri -kirjasarja alkoi, kun Királyn ystävän isoäiti kuoli. Siitä piti kertoa lapsille.

— Kehitin lempeitä eläinhahmoja, jotka miettivät elämän suuria asioita, nyt siis kuolemaa. Moni piti kirjasta, ja tarjosin sitä kirjoittajaystäväni kanssa kustantajalle. Kuolema-aihe ei vetänyt, kirjan perusidea kylläkin. Vaihdoimme teeman ystävyydeksi.

Pieni suuri -sarjan kirjoja on ilmestynyt kolme, kaksi on vielä tulossa. Niiden henkilöt ovat kettu, jänis, siili ja hiiri.

— Niissä selitetään lapsille hieman filosofisia käsitteitä yksinkertaisesti ja hauskasti, kuten mitä on ystävyys, mitä on eilen, tänään ja huomenna tai mikä on joulussa tärkeintä. Tunnelma on lämmin ja ystävällinen, kieli ja kuvat selkeitä, kohderyhmä 3—6-vuotiaat.

— Piirrän ensin, väritän sitten. Värit ovat kirkkaita, kuvat selkeitä, mutta niissä on yksityiskohtia. Esimerkiksi huominen-kirjan joka kuvassa muurahainen kantaa jossain kohdin mustikkaa, nauraa Király.

Király perusti lopulta toisen kuvittajan Jenni Erkintalon kanssa Etana Editionsin, kustantamon, joka on erikoistunut lasten kuvakirjoihin.

Nyt on tehty jo noin 40 eri nimikettä, ja vielä suurella menestyksellä. Etana Editionsin kirjat ovat voittaneet useita kotimaisia palkintoja ja sen kirjoja on käännetty useille kielille.

— Esimerkiksi Pieni suuri -sarja on ilmestynyt Brasiliassa ja Kiinassa sekä monessa muussa maassa. Suomessa on otettu uusia painoksia.

— Suomalaiset kuvittajat tekevät upeita akvarelleja, paljon yksityiskohtia. Värimaailma on usein murretumpi kuin omani. Ehkä unkarilaisuus näkyy kuvissani.

Riitta-Leena Lempinen-Vesa

19310242.jpg

Réka Királyn kuvitusnäyttely Tarinahetki on osa Unkarin ystävyysviikkoja. Király piti Savonlinnassa käydessään useita työpajoja: kolmelle luokalle taidelukiossa, eskarilaisille sekä vielä kaksi yleisötyöpajaa. Hän myös luennoi Etana Editionsin taipaleesta.

Réka Király kiittää vanhempiaan siitä, että nämä antoivat lapsensa tehdä sitä, mitä hän halusi.

— He kannustivat tekemään erehdyksiä. On parempi tehdä jotain ja epäonnistua kuin olla tekemättä mitään. Erehdysten kautta oppii ja pääsee eteenpäin, niistä ei pidä yhtään masentua vaan ottaa iloisesti vastaan, hymyilee Réka Király.

Réka Királyn kuvitusnäyttely Tarinahetki Savonlinnan pääkirjasto Joelissa 4.—29.11.