Keskiaikamarkkinat, Syystori, Säpinäkärri, tervahöyryristeilyjä, pilkkimistä, askartelua ja taidetta – Kaikkea tätä tarjolla Savonlinnassa viikonloppuna!

Syystulet-tapahtuma järjestetään tänäkin vuonna ja ohjelma on monipuolinen.

Petri Vanhanen

Syystulet-tapahtumassa järjestetään tänäkin vuonna Keskiaikamarkkinat. Kuvassa Noora Kokkonen letunpaistossa. Arkistokuva.
Syystulet-tapahtumassa järjestetään tänäkin vuonna Keskiaikamarkkinat. Kuvassa Noora Kokkonen letunpaistossa. Arkistokuva.

Savonlinnassa on tulossa erityisen vilkas tapahtumaviikonloppu, kun perinteistä Syystulet-tapahtumaa vietetään jälleen.

Perjantain Taiteiden yö on suuri tapahtumakokonaisuus jo sellaisenaan, mutta tapahtumat eivät lopu siihen, vaan myös lauantaina ja sunnuntaina on tarjolla tekemistä ja koettavaa.

Osuuskunta Villapakan Keskiaikamarkkinat sijoittuvat tänä vuonna Riihisaaren paikoitusaluelle sekä Olavinlinnaan johtavan sillan lähettyvillä olevalle puistoalueelle.

Keskiaikaiseen tyyliin järjestettävillä markkinoilla on monenlaisia myyntikojuja, joista voi hankkia esimerkiksi luonnonkosmetiikkaa, koruja, puusepäntöitä ja sepän taoksia, kummallisia kojeita ja pulmapelejä, keskiaikaisen ritarin varusteita, kankaita kaukaisista maista sekä kudonnaisia lähempääkin. Myös monenlaisia makeita ja suolaisia herkkuja on tarjolla.

Trubaduuri Markku Maankiertäjä viihdyttää markkinavieraita, samoin Nostra&Damus – Suuri Kirppusirkus. Markkinoille pääsee perjantai-iltapäivästä aina sunnuntai-iltapäivään asti.

Savonlinnan Kylät ry:n Syystori puolestaan järjestetään rantabulevardin varrella perjantaina ja lauantaina. Syystorilta löytyy myös Aktiviteettiareena, jossa on esimerkiksi pomppulinna, zorb-pallo sekä paintoball-tarkkuusammuntapeli.

Asukasloikka Savonlinnalla on teltta perjantaista lauantai-iltaan Pikku Kakkosen rannassa. Siellä voi viettää tunnelmallista hetkeä lyhtyjen valossa ja tutustua Vesj'kansa-hankkeen tarinarasteihin. Laituripilkki-tapahtumassa lauantaina voi oppia pilkkimään Savonlinnan Urheilukalastajien välineillä ja opastuksella.

Lauantaina rannan tuntumassa on myös Savonlinnan Seudun Liikunta ry:n Säpinäkärri.

Olavinlinnaan pääsee lauantaina ja sunnuntaina edullisemmin kuin yleensä. Savonlinnan maakuntamuseossa Nälkälinnanmäellä on ohjelmaa lapsille ja aikuisille. Lisäksi tervahöyry Mikko tekee risteilyjä matkustajasatamasta perjantai-iltana ja lauantaina.

Savonlinnan oppaat ry kierrättää kiinnostuneita kaupunkikierroksilla keskustassa sekä Linnankadulla.

Erikoisempaa ohjelmaa ja puuhaa kansalle tarjoaa mandalaohjaaja, psykologi-taideohjaaja Tuula Kokkonen Sulosaaressa lauantaina.

Savonlinnan Syystulet -tapahtuma pe–su 4.–6. syyskuuta. Tarkempi ohjelma ja aikataulut täältä.

Uusimmat uutiset