"Tulee voimaton, turvaton fiilis, kun faktat ja asia-argumentointi eivät paina mitään" – Finlandia-voittaja Laura Lindstedt rakastaa faktoja, tarkkaa kieltä ja korkeatasoista taiteellista ilmaisua

Kirjailija Laura Lindstedt vieraili Savonlinnassa keskiviikkona.

Timo Seppäläinen

Laura Lindstedt vieraili Savonlinnassa keskiviikkona kaupunginkirjaston kutsumana. Yleisötilaisuus pidettiin Kulttuurikellarissa.
Laura Lindstedt vieraili Savonlinnassa keskiviikkona kaupunginkirjaston kutsumana. Yleisötilaisuus pidettiin Kulttuurikellarissa.

Rakastan asia-argumentointia, mutta sellaiselle on nyt vähän tilaa. Tarvetta kyllä olisi. Keskustelu menee nykyään helposti poteroiden kaivamiseksi.

Kirjailija Laura Lindstedt istuu Savonlinnan Kulttuurikellarin antiikkituolilla ja miettii muuttunutta maailmaa. Edessä on kirjailijatapaaminen.

Viiden viime vuoden aikana on keskustelukulttuurista tullut polarisoitunutta ja ärhäkkää. Moni myös tulee varovaiseksi ja vetäytyy.

– Taustat tämän kansanvälisen ilmiön takana ovat niin moninaiset, että pitäisi kirjoittaa aiheesta laaja essee ja laatia kunnollinen analyysi, hymyilee Lindstedt.

– Yksi selitys on se, että ihmiset kokevat eri asioista turvattomuutta. Tämä saa reagoimaan tavalla, joka ei ole yhteisen hyvän hakemiseksi aina paras mahdollinen.

Suuri tekijä on sosiaalinen media.

– Se helpottaa klikkiytymistä, ryhmittymistä ja viholliskuvien maalaamista. Koko some toimii sillä periaatteella, että sen tulee herättää suuria tunteita. Se ohjaa reaktiiviseen ja voimakkaaseen niin sanottuun kommunikointiin. Some ohjaa nykyään jopa politiikkaa globaalissa mitassa, kuten nähdään Yhdysvaltain presidentin vaaleissa.

– Tulee voimaton fiilis, kun faktat ja asia-argumentointi eivät paina mitään. Tämä tekee minun oloni turvattomaksi, sanoo Lindstedt ja korostaa objektiivisen tiedonvälityksen tärkeyttä.

Laura Lindstedt sai itse tuntea julkisen keskustelun armottomuuden vuonna 2015. Lindstedtin toinen romaani Oneiron voitti Finlandia-palkinnon. Kiitospuhe oli pieni sensaatio.

– Se niin sanottu kohu oli minulle täysi yllätys. Luulin, että vain jatkan Finlandia-voittajien traditiota siinä, että puolustan puheessa koulutusta ja sivistystä. Selväsanaisia kulttuuripoliittisia kannanottoja ovat esittäneet monet aiemmat voittajat, kuten Pentti Holappa ja Sofi Oksanen.

– Silloisen hallituksen koulutusleikkauksilla oli suora kytkös taiteeseen ja kulttuuriseen sivistykseen, ja nämä nostin esille.

Puheesta nousikin aikamoinen mylläkkä.

– Vietin ystävien kanssa Finlandia-juhlia, kun äidiltä tuli viesti: oot uutisissa. Olin hämmästynyt. Puhetta siteerattiin ja kommentoitiin laajasti ja se uutisoitiin isosti. Erään maakuntalehden pääkirjoitus oli niin aggressiivinen, että jouduin vaatimaan oikaisun. Sanomisiani oli vääristelty.

Vastaanotto oli jakaantunut:

– Se oli myös sukupuolittunut: erityisesti vähän vanhemmat miehet suhtautuivat nihkeästi ja besserwisseröivät, kulttuuriväeltä sain valtavasti tukea.

Timo Seppäläinen

Laura Lindstedt työskentelee hitaasti ja tarkasti. - Genreni on kova kauno, haluan tehdä  taiteellisesti korkeatasoista tekstiä. Sellainen ei synny hetkessä.
Laura Lindstedt työskentelee hitaasti ja tarkasti. - Genreni on kova kauno, haluan tehdä taiteellisesti korkeatasoista tekstiä. Sellainen ei synny hetkessä.

Oneiron on käännetty 18 kielelle, samoin viime vuonna ilmestynyt Ystäväni Natalia.

– Työhön tuli uusi osa: matkustelemista eri maissa puhumassa omista teoksistani muulla kuin suomenkielellä.

Oneironin näkökulma on epätavallinen: se tarkastelee seitsemän naisen elämää kuolemasta käsin.

– Kirjassa on menetys heti läsnä. Päähenkilöt ovat jo kuolleita. He ovat yhdessä välitilassa ja käyvät läpi kukin oman elämänsä. Kirjallisuudessa on tällainenkin mahdollista.

– Kieli on minulle valtavan tärkeää. Oneironissa onkin oleellista se, että kukaan henkilöistä ei ole suomalainen eivätkä he puhu keskenään omia äidinkieliään.

Oneironin kirjoittamiseen kului kahdeksan vuotta.

– Rakennan romaaneja kuin Iisakin kirkkoa. Oneiron vaati valtavasti taustatyötä, myös matkustamista. Siinä liikutaan eri puolilla maailmaa hyvin erilaisissa kulttuureissa.

– Se vaati myös elämistä: jo kuolema-näkökulma vaatii elämän ymmärtämistä, samoin naisten hyvin erilaiset elämäntarinat.

Lindstedt tunnustaa olevansa hidas. Teos syntyy vähitellen erilaisista elementeistä.

– Hion teoksia, tekstiä hyvin tarkasti ja pitkään. Rakastan täsmällistä kieltä ja sitä, että ilmaisu voi olla muutakin kuin lyhyttä, nopeasti haltuun otettavaa sanomalehtikieltä.

Ilman kirjoittamista ovat ajatukset vain päänsisäistä ajatuspuuroa, jäsentymätöntä ja jakamatonta. — Laura Lindstedt

– Lajini on kova kauno, jossa oleellista ovat korkeat taiteelliset arvot. Sellaista kaunokirjallisuutta haluan tehdä ja myös lukea. Siinä mikään ei synny helposti. Eikä riitä, että syntyy hyviä lauseita, vaan tekeminen vaatii ympärille rakennustyömaan, jossa on paljon tarvikkeita ja elementtejä, joita siirtelen aina uudestaan tarkasti juuri oikeaa rakennetta hakien.

Laura Lindstedt on lähtöisin Kainuusta, Sotkamosta.

– Suhde kainuulaisuuteen on muuttunut elämän mittaan. Koululaisena halusin päästä Kainuusta niin kauas kuin Suomessa on mahdollista, nyt helsinkiläisenä kaipaan Sotkamon tuoksuvia, kuivia mäntykankaita ja suuria järvinäköaloja.

– Kainuulaisuuteen kuuluu jääräpäisyys. Siellä on omalaatuinen huumori, jonka taustalla on vuosisatainen taistelu hengissä pysymisestä. Se on ollut kitulias paikka, jossa eläminen on vaatinut sitkeää voimaa.

Ensi vuonna päättyy yksi pitkä projekti: Lindstedtin on määrä saada valmiiksi väitöskirjansa ja valmistua filosofian tohtoriksi. Yleisen kirjallisuustieteen väitöskirjan aihe on ranskalaiskirjailija Natalie Sarraute.

– Väitöskirjatyöni tulee täysi-ikäiseksi. Sitäkin olen tehnyt hitaasti. Omistan työn mummolleni, joka kuoli kesällä satavuotiaana. Hän oli sentraalisantra, ja tohtorintyöni oli hänelle valtavan tärkeä. Hän säästi rahat, joilla saan ostettua tohtorin miekan ja hatun.

– Laulan myös kolmen naisen punk-bändissä, joka käyttää biiseissä väitöskirjani tekstejä. Bändin nimi on Kutisevat neitsyet.

Kutisevat neitsyet kertoo itsestään näin: "Lavalla ovat Rotten Loora, Oren Petraskål ja Hani Satyainen (jäsenet tunnetaan myös nimillä Laura Lindstedt, Petra Lampinen ja Satu Järvinen). Kutisevat neitsyet on koronakeväällä 2020 perustettu elektropostpunkbändi, joka tulkitsee Laura Lindstedtin jo pitkään loppusuoralla ollutta kirjallisuustieteen väitöskirjaa. Yhtye on kirjallisuustieteen viestintää uudenlaisessa julkaisukanavassa. Kanavalla on pehmeät reunat, terävät hampaat ja kihartuva semantiikka."

Korona-aika on Lindstedtin mukaan vaikuttanut ihmisiin sosiaalisesti.

– Sosiaaliset piirit ovat kaventuneet, ja sitä kautta on kirkastunut, kenen kanssa oikeasti haluaa olla tekemisissä.

Kotiin eristäytyminen näyttää lisänneen kirjallisuuden kulutusta, mikä näkyy äänikirjabuumissa.

Vuodenvaihteessa Lindstedt kirjoitti Helsingin sanomien vieraana kriittisesti äänikirjoista.

– Moni sanoo nyt puhuttaessa kirjan lukemisesta: joo, mäkin kuuntelin sen.

– On tärkeä ymmärtää, että lukeminen ja kuuntelu ovat eri asioita. Kuuntelu ei ole lukemista.

Lindstedt pelkää, että äänikirjojen suosio saattaa köyhdyttää ilmaisua.

– Kaikki tekstit eivät toimi luettuina. Kirjoissa on pitkiä, monipolvisia lauseita, on piirroksia ja kuvia, jotka eivät toimi ääneen luettuina. Luin itse kirjani Ystäväni Natalia äänikirjaksi ja huomasin, että rajat tulevat nopeasti vastaan.

– Äänikirjaformaatti suosii tietyntyyppisiä kirjallisuutta, esimerkiksi helpohkoja tietokirjoja, kuten elämäkertoja. Myös yksinkertainen minämuotoinen kerronta sopii ääneen luettavaksi. Voiko käydä niin, että tämä määrää pian sen, millaista kirjallisuutta luodaan?

Lindstedt esittää selkeän kysymyksen:

– Tyhmistääkö äänikirja? Onko tämä pelko aiheellinen pitkän ajan perspektiivissä? Äänikirjaformaatin suosiminen voi kaventaa ilmaisua, tehdä siitä huonolla tavalla yksinkertaista.

Toinen huoli liittyy kirjailijan tulonmuodostukseen.

– Tekijä saa äänikirjasta murto-osan siitä, mitä saa paperikirjasta. Tämä on kestämätön tilanne, jota kirjailijajärjestöt yrittävät muuttaa.

Lindstedt toivoo julkisuuteen keskustelua kirjallisuudesta ja kirjoista, ei kirjailijoista.

– Toki vielä joskus kirjailijalta pyydetään vaikka esseetä. Se kertoo siitä, että on oletus siitä, että kirjailijat pystyvät tiivistämään ajasta jotain oleellista toisesta näkökulmasta kuin toiset kirjoitustyöläiset.

– Ongelmallista on se, että julkisuudessa tärkeää on persoona eikä sanottava. Halutaan kirjailijaltakin instrastoori-elämää, arjen palasia. Kyllä substanssin pitäisi kiinnostaa.

Kirjoittaminen on Lindstedtille ajattelemista.

– Ilman kirjoittamista ovat ajatukset vain päänsisäistä ajatuspuuroa, jäsentymätöntä ja jakamatonta. Kirjoitan päiväkirjaa, jonkinlaista elämäntarinaa, ja nyt myös yökirjaa, johon kirjoitan anivarhaisina aamuina uneni. Se on itsetutkiskelun väline, joka on myös tapa treenata kirjoittamista. Unien kirjoittaminen on vaikeaa.

Kuka?

Laura Lindstedt

Suomalainen kirjailija ja kirjallisuudentutkija.

s. 1. toukokuuta 1976 Kajaani, kotipaikka Helsinki

Esikoisteos Sakset (2007) oli ehdolla Finlandia-palkinnon ja Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Romaani Oneiron voitti Finlandia-palkinnon 2015 ja Toisinkoinen-palkinnon 2015.

Kolmas romaani Ystäväni Natalia 2019.

Tekeillä väitöskirja Nathalie Sarrautesta, väitös 2021.

Punkbändi Kutisevat neitsyet jäsen.