Ilmastosta huolestunut taidelukiolainen Alisa Korpela syö vegaanisti ja kierrättää vaatteet, mutta ei odota ihmeitä — "Toivottavasti edes pystytään hidastamaan kehitystä"

Savonlinnassakin kannetaan huolta maailman lämpenemisestä. Martti Halosen mielestä isojen maiden teoilla on suurin merkitys. "Tuolla kun käy maailmalla isossa kaupungissa, jossa on neljä kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa, niin aika pieni on meidän päästöjemme määrä."

Soila Puurtinen

Alisa Korpela sanoo pohtivansa ilmastonmuutosta päivittäin valinnoissaan. Hän elää itse varsin hiilineutraalisti, mutta epäilee, ettei kehitystä pystytä kokonaan pysäyttämään.
Alisa Korpela sanoo pohtivansa ilmastonmuutosta päivittäin valinnoissaan. Hän elää itse varsin hiilineutraalisti, mutta epäilee, ettei kehitystä pystytä kokonaan pysäyttämään.

Maanantaina julkistettu uusin ilmastopaneeli IPCC:n raportti kertoo karua kieltään, kuinka kova kiire päästöjen vähentämisellä on, mikäli kahden asteen lämpeneminen ja ilmastokatastrofi aiotaan estää.

Lämpenemisen rajaaminen 1,5 asteeseen on vielä hetken mahdollista, mutta se vaatii nopeita ja radikaaleja päätöksiä.

Muussa tapauksessa jäätiköiden sulaminen, merenpinnan nousu ja sään ääri-ilmiöiden yleisyys kiihtyy. IPCC tavoittelee sitä, että maailma olisi 2050 hiilineutraali.

Ilmastoraportin karu viesti ei tullut yllätyksenä Savonlinnassa. Taidelukiolainen Alisa Korpela kertoo ilmastoasioiden olevan hänelle hyvin tärkeitä. Asiaa tulee pohdittua päivittäin itsekseen sekä koulussakin.

Korpelalla ei ole kovin positiivinen näkökulma ilmaston tulevaisuuteen.

— Muutoksen pysäyttäminen vaatisi niin radikaaleja muutoksia kaikkien elämään, että epäilen sen onnistumista. Toivottavasti edes pystytään hidastamaan kehitystä.

Itse Korpela pyrkii hyvinkin hiilineutraaliin elämään.

— Yritän kierrättää kaiken, ostan vaatteenikin kirpputorilta ja laitan vanhat vaatteeni kiertoon. Syön pääasiassa vain vegaanista ruokaa.

Ilmastotietoisuus tuli savonlinnalaisen elämään jo yläkoulussa. Hankalinta on ehkä matkustaminen suhteen. Mieli tekisi nähdä maailmaa, mutta pää tietää lentomatkojen ilmastokuormituksen olevan suuri.

— Tietoa olen saanut koulussa, uutisista ja aloin itsekin sitten ottaa asiasta selvää.

Soila Puurtinen

Erkki ja Maija Lötjösen kodissa kierrätetään nykyään lähes kaikki mahdollinen. Se on osa heidän ilmastotalkoitaan.

Savonlinnalaiset Maija ja Erkki Lötjönen tankkasivat Prismalla autoaan. Pariskunta oli ehdottomasti sitä mieltä, että toimenpiteitä on saatava aikaan.

Lötjösillä on jälkikasvua, joille ilmastonmuutoksen seuraukset lopulta kirpeimmin kolahtavat.

— Jotain pitää tehdä kaikkiin. Meillä ainakin kierrätetään kaikki mahdollinen nykyään. Muovikin laitetaan nykyään huolella kiertoon, Maija Lötjönen kertoo.

Erkki toivoo päättäjiltä viisautta, ja Maija tiukempaa sääntökuria.

— Pitäisi sakottaa, jos sääntöjä ei noudateta.

Lötjöset ovat siinä mielessä ilmastoystävällisiä, että matkailu tapahtuu yleensä kotimaassa. Jumbojeteillä ei lennellä.

— Ilmalämpöpumppukin hankittiin kotiin.

Soila Puurtinen

Martti Halonen sanoo, että ilmastonmuutoksen hidastamisessa isojen maiden toimet merkitsevät enemmän kuin pienen Suomen.

Parikkalalaisen Martti Halosen mielestä ilmastonmuutosta vastaan pitää toki toimia, mutta sanoo ajattelevansa Suomen osuudesta hieman skeptisesti.

— Tuolla kun käy maailmalla isossa kaupungissa, jossa on neljä kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa, niin aika pieni on meidän päästöjemme määrä.

Halonen sanoo maailman lämpenemisen mietityttävän välillä.

— Jos ennen syksyjäille päästiin lokakuussa, nyt yleensä tammikuussa.