Rantasalmella rakennetaan sähköverkkoa tänäkin kesänä miljoonilla euroilla – Varmempaa virtaa Asikkalan, Kallislahden ja Leislahden suuntiin

Kirkonkylän ja Savonlinnan välillä alkaa runkoreitti olla uusittu.

Antti Varonen

Vanhoja metsissä kulkevia ilmajohtoja vaihdetaan maakaapeliin ja uusiin teiden varsia pitkin kulkeviin ilmajohtoihin. Arkistokuva
Vanhoja metsissä kulkevia ilmajohtoja vaihdetaan maakaapeliin ja uusiin teiden varsia pitkin kulkeviin ilmajohtoihin. Arkistokuva

Sähkönjakeluverkon saneeraamista jatketaan Rantasalmella tänä kesänä siitä mihin viime kesänä jäätiin, tiedottaa alueen sähkönjakeluyhtiö Järvi-Suomen Energia.

Taajamasta edetään Asikkalan ja Kallislahden suuntaan ja verkkoa uusitaan myös Leislahti-Piskonranta-Koivusuo -alueella. Sähköverkkotyö saattaa aiheuttaa poikkeusjärjestelyjä ja haitata liikennettä.

– Hankkeet vähentävät sähkövikoja saneerausalueilta ja Rantasalmen taajamasta. Kirkonkylän ja Savonlinnan puoleisen suunnan verkko alkaa olla runkoreittien puolesta uusittu, sanoo verkostoinsinööri Mika Mielikäinen tiedotteessa.

Metsissä kulkevat ilmajohdot ovat jo vanhoja, alttiita häiriöille ja hitaita korjata esimerkiksi myrskyn jälkeen. Maakaapelointi ja uuden ilmajohdon vetäminen tien varteen vähentävät häiriöitä merkittävästi.

Viime kesänä kirkonkylältä alkaneessa työssä vedetään tänä kesänä noin 30 kilometriä maakaapelia Susimäen teollisuusalueelta Parkumäkeen ja ensi kesänä siitä edelleen noin 40 kilometriä Kallislahteen. Yhteensä yli 3,7 miljoonan euron urakasta vastaa Elvera Oy. Rantasalmen ja Kallislahden välillä on parisensataa asiakasta, ja kustannus asiakasta kohti on noin 17000 euroa.

Asikkalantien ja siitä erkanevien sivuteiden varteen lasketaan maakaapelia yli 30 kilometriä. Golf-kentän alueen jälkeen uusi runkolinja yhdistetään vesikaapelilla Parkumäentien runkolinjaan. Eltel Networks Oy:n urakan arvo on noin 1,4 miljoonaa euroa, mikä tekee alueen reilulla sadalla asiakkalla noin 11 500 euroa per nenä.

Kaikkiaan Järvi-Suomen Energia parantaa alueensa sähköverkkoa tänä vuonna 50 miljoonalla eurolla. Rakentaminen tuo työtä ja parantaa sähkön toimitusvarmuutta myös sitä kautta, että uusi verkko osaa tarkkailla vikoja ja hälyttää niistä.