Savonlinnalaissyntyinen Touko Aalto vihreitten puheenjohtajaksi — Heli Järvinen ja Lauri Kosonen tyytyväisiä

Heli Järvisen mukaan Touko Aalto on myös kiinnostunut Savonlinnan asioista ja siksi hyvin selvillä esimerkiksi opettajankoulutuksen tai kuitulaboratorion tilanteesta..

Touko Aalto on vihreiden uusi puheenjohtaja
Touko Aalto on vihreiden uusi puheenjohtaja

Jyväskyläläinen kansanedustaja Touko Aalto on vihreiden puheenjohtaja seuraavien kahden vuoden ajan.
Aalto voitti selvästi jäsenäänestyksen, jonka tuloksen Tampereen puoluekokous vahvisti.

Aalto on syntynyt Savonlinnassa aprillipäivänä 1984 ja asunut kaupungissa vähän alle kouluikäiseksi saakka. Koulunsa hän on käynyt Joensuussa.

Vihreillä oli käytössä siirtoäänijärjestelmä jokainen äänestäjä oli saanut äänestää useita ehdokkaita. Koska kukaan ei saanut ensimmäisellä kierroksella ehdotonta enemmistöä, alettiin laskea äänestäjien kakkosääniä vähiten ääniä saaneitten lipuista.

Aalto johti ensimmäisestä laskentakierroksesta alkaen. Ratkaisevalla, viimeisellä kierroksella hän sai 3 489 ääntä ja Emma Kari 2 111 ääntä.

Savonlinnalainen kansanedustaja Heli Järvinen ja puoluekokousedustaja Lauri Kosonen ovat uuteen puheenjohtajaan tyytyväisiä. Järvinen äänesti Aaltoa ykkösvaihtoehtonaan ja Kosonen kakkosvaihtoehtonaan.
Savonlinnan seudun yhdistys oli aktiivisesti pyytämässä Aaltoa asettumaan ehdokkaaksi.

— Aallolla on karismaa, ja hän osaa asettua toisen ihmisen asemaan, Kosonen sanoo.

— Touko Aalto on vahva talousasioiden osaaja ja joukkuepelaaja, Järvinen sanoo.

Järvisen mukaan Aalto on myös kiinnostunut Savonlinnan asioista ja siksi hyvin selvillä esimerkiksi opettajankoulutuksen tai kuitulaboratorion tilanteesta..

Siirtoäänijärjestelmä oli Kososen ja Järvisen mielestä hyvä, vaikka se vaatiikin laskemista.

— Yhtään ääntä ei mene hukkaan. Jokainen voi äänestää mielestään parasta ehdokasta ja jos hän ei tule valituksi, ääni menee toiseksi parhaalle, Järvinen sanoo.

Osallistu keskusteluun

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.