Sulkavan talousarvioesitys pitää palvelut ennallaan

Attendon esittämä hinnankorotus ei sisälly kunnanjohtaja Juho Järvenpään esitykseen.

Sulkavan talousarvioesitys pitää palvelut ennallaan

Sulkavan kunnan ensi vuoden talousarvioesitys ei kunnanjohtaja Juho Järvenpään mukaan sisällä toiminnallisia muutoksia kuntalaispalveluihin.

Sulkavan kunnanhallitus käsittelee talousarviota 5. joulukuuta, ja valtuusto päättää siitä 14, joulukuuta.

Maanantaina kunnanhallitus käsitteli vain Attendo-sopimusta. Järvenpää esittää siis tässä vaiheessa ensi vuoden talousarvioon sosiaali- ja terveysmenoja 230 000 euroa pienempinä kuin Attendo.

Järvenpään mukaan korotusesityksestä neuvotellaan tarkkaan Attendon kanssa.

Investointeihin kunnanjohtaja esittää 750 000 euroa huomauttaen, että sen lisäksi paloaseman investointeja siirtynee tältä vuodelta ensi vuodelle puolisen miljoonaa euroa.

Ensi vuonna tarkoitus on perustaa tilatyöryhmä, joka arvioi kunnan toimintojen tilatarvetta ja myös asuntotarjontaa. Arvioinnin perusteella suunnitellaan aikanaan remontteja.

Kunnan verotulot tänä vuonna pienenevät noin 400 000 eurolla budjetoidusta. Ihmiset saavat viime vuodelta veronpalautuksia, koska verottaja arvioi virheellisesti kiky-sopimuksen verovaikutukset. Siten tämän vuoden verotulot ovat pienemmät kuin oheisessa taulukossa. Ensi vuodelle Järvenpää uskoo verotulojen normalisoituvan.

Kommentoidut