Sulkavan Vekaransalmen silta – Valtakunnallinen pilottikohde

Ministeriö tekee hyvin tarkan kokonaisarvion siitä, millaisia vaikutuksia Sulkavan isosta liikenneinvestoinnista lopulta seuraa.

Antti Varonen

Ministeri Anne Berner kuunteli Sulkavalla oman puolueväkensä terveisiä. Puhetta pitämässä savonlinnalainen Esko Mielikäinen.
Ministeri Anne Berner kuunteli Sulkavalla oman puolueväkensä terveisiä. Puhetta pitämässä savonlinnalainen Esko Mielikäinen.

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) keskusteli maanantaina Sulkavalla kansalaisten ja puolueväen kanssa Vekaransalmen rannalla.

Ministerin olivat Sulkavalle kutsuneet Suomen Keskustan Sulkavan kunnallisjärjestö sekä alueen keskustalaiset paikallisjärjestöt.

Keskustan Itä-Savon piirin puheenjohtajan Hannu Auvisen mukaan Vekaransalmen rannalla oltiin siksi, että Vekaransalmen sillan rakentamiseen liittyvät toimet käynnistyvät ensi syyskuussa.

— Syyskuun 13. päivä laitetaan toimeen tulevan työmaan tiealueiden haltuunotto. Syksyllä täällä alkaa myös kaatua puita. Uuden sillan rakentaminen vie aikaa noin kaksi vuotta, Auvinen kertoo.

Vekaransalmen sillan rahoitus on kaikkinensa kunnossa. Ministeri Berner sanoi Sulkavalla, että Vekaransalmen silta on samalla valtakunnallisesti niin sanottu pilottikohde.

Ministeriö haluaa selvittää, millaisia vaikutuksia uudella sillalla kaikkiaan on, kun sillä korvataan nykyisin käytössä olevia väyliä. Vaikutuksia seurataan jatkossa muun muassa kustannusvertailuna.

Esimerkiksi Sulkavan suunnalla maanteillä liikkuu vuosittain paljon puuta. Maanteillä on myös erilaista asiointiliikennettä.

— Ministeriö tekee hyvin tarkan kokonaisarvion, millaisia vaikutuksia Sulkavan isosta liikenneinvestoinnista lopulta seuraa. Vekaransalmen silta valikoitui pilottikohteeksi erityisesti siksi, että se oli rahoituksensa puolesta nopeasti toteutettavissa, Berner kertoi.

Kansalaiset keskustelivat Bernerin kanssa iltapäivällä Vekaransalmen kioskilla pidetyssä tapaamisessa.

Tapaamisessa korostettiin, että lossiliikenteen korvaaminen sillalla Vekaransalmessa on kaikkein tärkeintä niille ihmisille, jotka käyttävät Sulkavan ja Savonlinnan suunnasta Imatran suuntaan johtavaa väylää omassa arjessaan.

Aiemmin muun muassa Saaristoasiain neuvottelukunnassa pitkään työskennellyt, savonlinnalainen Esko Mielikäinen sanoi pitävänsä suurena epäkohtana, että yksityistiekunnat joutuvat maksamaan valtiolle kymmeniä miljoonia euroja arvonlisäveroa.

Berner myönsi arvonlisäveron perimisen olevan lainsäädännöllinen epäkohta.

— Asia kuuluu valtiovarainministeriölle. Arvelen, ettei tilanteen muuttaminen toiseksi ole valtiovarainministeriölle aivan helppo asia, Berner sanoi.

Hannu Auvinen samoin kuin muutkin paikalla olleet vaativat valtiota nykyistä paremmin huolehtimaan maanteiden kunnossapidosta syrjäisilläkin seuduilla.

Siis käytännössä valtion toivotaan myöntävän tieremontteihin rahaa nykyistä enemmän.

Ministeriä muistutettiin, että kuljetusalalla raskaiden ajoneuvojen kantavuudet ovat kasvaneet ja kasvavat koko ajan. Suomalaiset maantiet ovat senkin vuoksi nyt lujilla.

Osallistu keskusteluun

Itä-Savo