Sininen Hekuma elokuussa vaihtui Erinin konserttiin heinäkuussa – Lybeck: Katsottiin yhdessä ohjelmatoimiston kanssa paremmaksi näin

Ensi vuoden Sinisen Hekuman perjantai-illan artistit ovat Maija Vilkkumaa, Erin ja Arttu Viskari.

Warner Music

Erin esiintyy Tolvanniemen puutarhalla heinäkuussa.
Erin esiintyy Tolvanniemen puutarhalla heinäkuussa.

Pekka Lybeck on päättänyt siirtää elokuuksi Olavinlinnaan suunnitellun Sininen Hekuma -konserttitapahtuman koronaepidemian vuoksi ensi vuoteen.

– Haluan kantaa korona-asiassa vastuuta enkä lähteä tämän vuoden elokuussa isompaa tapahtumaa Olavinlinnassa järjestämään. Katsottiin yhdessä ohjelmatoimisto Warnerin kanssa paremmaksi näin.

Samalla on sovittu ensi vuoden Sinisen Hekuman perjantai-illan artisteista. Perjantaina 27.8.2021 Olavinlinnassa esiintyvät Maija Vilkkumaa, Erin ja Arttu Viskari. Myös lauantaihin Lybeck lupaa kovia nimiä, mutta ne tarkentuvat myöhemmin.

Erin tulee Tolvanniemeen

Jotakin Lybeck halusi tänäkin vuonna järjestää. Niinpä hän on sopinut saman ohjelmatoimiston kanssa, että Erin tulee esiintymään vihannestukkuyrittäjänä toimivan Lybeckin puutarhalle Tolvanniemeen 25. heinäkuuta.

– Se on akustinen keikka puutarhaterassilla. Erinin lisäksi tulee kaksi soittajaa, ja he vetävät illan aikana kaksi 35 minuutin settiä. Tarjolla on myös buffet-tyyppistä ruokaa, anniskelupuolesta en ole vielä varma.

Pekka Lybeckin kotialbumi

Pekka Lybeck on hyvillään siitä, että pystyy järjestämään Erinin konsertin Tolvanniemen puutarhalla.
Pekka Lybeck on hyvillään siitä, että pystyy järjestämään Erinin konsertin Tolvanniemen puutarhalla.

Lybeck kertoo puutarhalla käyneiden asiakkaiden jo kyselleen tapahtumien perään ja olevansa itse innoissaan ja kiitollinen tästä mahdollisuudesta.

– Yhteistyö ohjelmatoimiston suuntaan on toiminut kyllä erinomaisesti. Siellä on toimittu erittäin ripeästi, joustavasti ja ymmärtäväisesti, Lybeck kiittelee yhteistyökumppania.

Puutarhalla on hyvin tilaa, mutta yleisön maksimimäärä on 500. Järjestyksenvalvonnasta on jo sovittu ja liput pyritään saamaan myyntiin pikaisesti, mahdollisesti juhannusviikolla.

– Tietysti pitää vähän vielä suunnitella, mutta onhan tässä aikaa. Tulee positiivinen tapahtuma ja erinomainen artisti.