Nojanmaan hallipalo sai mahdollisesti alkunsa metsäkoneen sähköviasta – Rikosta ei epäillä

Halli tuhoutui, vahingot miljoonaluokkaa.

Soila Puurtinen

Halli tuhoutui tulipalossa täysin.
Halli tuhoutui tulipalossa täysin.

Noin 2 000 neliömetrin suuruinen korjaamo- ja teollisuushalli tuhoutui täysin rajussa tulipalossa Savonlinnan Nojanmaassa maaliskuun puolivälissä. Vahingot olivat miljoonaluokkaa.

Poliisi, pelastuslaitos ja vakuutusyhtiön edustajat ovat tutkineet palon syttymissyytä. Rikoskomisario Jouni Väisänen kertoo, että tutkinnan mukaan palo sai alkunsa raskaan ajoneuvokaluston korjaushallista.

Hallissa oli tapahtuma-aikaan kaksi kuorma-autoa ja metsäkone.

– Palojälkien perusteella tulipalo on mahdollisesti saanut alkunsa kunnostettavana olleen metsäkoneen sähköviasta. Asiassa ei ole syytä epäillä rikosta.

Pelastuslaitos hälytettiin paikalle kahdeksan aikaan lauantai-aamuna. Palo oli siinä vaiheessa jo edennyt pitkälle eikä sisälle rakennukseen ollut enää menemistä. Hallissa olleet kaasupullotkin alkoivat jo räjähdellä.

Palo levitti ympäristöön sankkaa savua, mutta tuuli vei sen onneksi poispäin asutuksesta.

Valtatien liikenne jouduttiin voimakkaimmaan palon ajaksi keskeyttämään ja liikenne ohjaamaan kiertotielle noin tunnin ajaksi.

Sammuttaminen jatkui lauantaina puoleen yöhön.