Puruvesi voi paremmin, mutta ei vielä hyvin — Järven hyvinvoinnin eteen tehdään töitä yli maakuntarajojen

Kolme Osuuspankkia ja Pro Puruvesi jatkavat yhteistyötä Puruveden hyväksi.

Puruveden jää oli takavuosina ehkä Suomen kirkkainta. Kirkasta se on vieläkin, mutta parantamisen varaa löytyy vielä paljon. Jäännosto erilaisiin talvitapahtumiin on Pro Puruveden jokatalvista puuhaa.
Puruveden jää oli takavuosina ehkä Suomen kirkkainta. Kirkasta se on vieläkin, mutta parantamisen varaa löytyy vielä paljon. Jäännosto erilaisiin talvitapahtumiin on Pro Puruveden jokatalvista puuhaa.

Kesälahden Osuuspankki, Suur-Savon Osuuspankki ja Kerimäen Osuuspankki ovat jatkossakin tukemassa Pro Puruvesi ry:n työtä, jonka tavoitteena on säilyttää sekä Puruvesi että alueen brändi kirkkaina.

Yhteistyö alkoi vuonna 2011, ja vuoden 2019 sopimus allekirjoitettiin keskiviikkona Kesälahdella.

— Tämä on ollut osoitus siitä, kuinka yhteisen tavoitteen ja päämäärän hyväksi voidaan toimia yli maakuntarajojen. Olemme niin Etelä-Savon kuin Pohjois-Karjalan puolella rakkaan Puruveden äärellä, ja vesistön hyvinvointi on kaikille tärkeä asia, sanoo Pro Puruvesi ry:n puheenjohtaja Reijo Jantunen.

Puruvesi on ollut yksi Suomen ja Euroopan kirkasvetisimpiä vesistöjä, mutta viime vuosina järven tilan on todettu huonontuneen monilla alueilla, mikä näkynyt muun muassa rehevöitymisenä.

Sinilevähavaintoja tehtiin viime vuonna enemmän kuin koskaan aiemmin. Puruvesi on mukana vuonna 2016 käynnistetyssä Freshabit Life IP -hankkeessa, joka on Suomen kaikkien aikojen suurin Life-hanke.

Hanke päättyy syksyllä 2022. Sen tavoitteena on Jantusen mukaan saada vesistön tilan heikkeneminen pysähtymään ja palautumaan vähitellen lähtötilaan.

Viime vuonna Puruvesi pääsi mukaan myös EU:n Operandum -hankkeeseen, jonka tavoitteena on kehittää luonnonmukaisia metsätalouden vesiensuojelun menetelmiä. Neljä vuotta kestävässä hankkeessa on mukana yhteensä 12 maata.

Sopimuksen allekirjoittivat Kesälahden Osuuspankin tj Mikko Koski (vas.) Kerimäen osuuspankin tj Jarmo Kaivonurmi, Suur-Savon Osuuspankin pankinjohtaja Arja Haverinen ja Pro Kesälahti ry:n puheenjohtaja Reijo Jantunen.

Pro Puruvesi jatkaa uupumatta työtä Puruveden hyväksi

Vuonna 2010 perustetun Pro Puruveden tarkoituksena on ollut edistää vesistön puhtautta ja hyvinvointia sekä lisätä tietoisuutta sen tilasta.

— Toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen ja on esimerkki siitä, miten paljon hyvää vapaaehtoistyöllä voidaan saada aikaan, Jantunen toteaa.

Kuluvan vuoden toiminta jatkuu monilta osin entiseen malliin. Jäännosto on yksi yhdistyksen isoimmista vuosittaisista projekteista. Tänä talvena Puruvedestä nostettua teräsjäätä toimitettiin Joensuun ja Enonkosken lisäksi muun muassa Sodankylään ja Kuusamoon.

— Näkösyvyysmittauksia teemme neljä kertaa vuodessa. Ensimmäinen niistä suoritetaan näin maaliskuussa. Tuoreiden mittausten mukaan näyttäisi siltä, että vuodentakaisen notkahduksen jälkeen on palattu jälleen entiselle tasolle, kertoo Jantunen.

Koekalastuksia, valitustyötä ja Puruvesi-äppi

Kalastorakennetta ja -määrää on tarkoitus selvittää kesällä Punkaharjun Sorvaslahdella Karelia AMK:n toteuttamalla koekalastuksella. Tiedottamista ja ympäristökasvatusta puolestaan jatketaan Puruvesi-seminaarin ja koululaisille tarkoitettujen Puruvesi-päivien muodossa. Vuoden loppuun mennessä valmistuu myös paikkatietopohjainen mobiilisovellus, jonka avulla voidaan tutustua vesiensuojelurakenteita tekoon ja katsoa, miltä ne näyttävät.

— Uusimmat vesiensuojelurakenteet valmistuivat muutama viikko sitten Naaranlahteen, ja rakentamisen osalta tämä vuosi tulee olemaan kaikkein vilkkain. Rakenteita on suunniteltu Puruvedellä sekä Etelä-Savon että Pohjois-Karjalan alueelle, kertoo Metsäkeskuksen asiantuntija Seppo Ollikainen.

Ollikaisen mukaan tärkein keino vesialueen kuormituksen vähentämiseksi on metsä- ja maatalouden menettelytapojen muutokset.

— Metsänhoidon suunnittelussa tulisi välttää turhia ojituksia ja tunnistaa eroosioriskit. Virheojituksista aiheutuvat haitat voivat kestää vuosia. Suurin työ onkin nyt tiedon läpivienti käytännön tasolle, jatkaa Ollikainen.