Paljon ohjelmaa — Savonlinnassa vietetään kansainvälistä viikkoa

Jumppaa, dokumentti Lehtiniemestä ja venäläinen pop up -kahvila muun muassa teemaviikon tarjonnassa.

Tuija Pauhu 

Evangelia Antzaka Polkuja yhteisöön -hankkeesta sekä Marketta Parkkinen Linnalan kansainvälisestä kohtaamispaikasta ovat toimineet omien taustayhteisöjensä yhteyshenkilöinä viikon järjestelyissä.
Evangelia Antzaka Polkuja yhteisöön -hankkeesta sekä Marketta Parkkinen Linnalan kansainvälisestä kohtaamispaikasta ovat toimineet omien taustayhteisöjensä yhteyshenkilöinä viikon järjestelyissä.

Savonlinnassa on meneillään Kansainvälinen Savonlinna -tapahtumaviikko, jonka aikana pidetään avoimia ja ilmaisia tapahtumia kaikille kaupunkilaisille.

Viikon järjestelyissä on ollut mukana kymmenkunta eri toimijaa. Viikon viimeinen tapahtuma pidetään Savonlinnan pääkirjastolla lauantaina.

Savonlinnassa päästään katselemaan torstaina esimerkiksi dokumenttia, joka kertoo Savonlinnan Lehtiniemessä toimineen pakolaisten vastaanottokeskuksen arjesta ja toiminnasta. Dokumentti on saanut nimekseen Täällä Lehtiniemen alla.

Viikolla julkaistaan myös Tervetuloa Savonlinnaan -palveluopas, joka on tarkoitettu helpottamaan Savonlinnassa asuvien maahanmuuttajien päivittäistä selviytymistä asioidensa hoitamisesta.

Viikko on osa maakunnallista erityisohjelmaa, joka järjestetään Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

Viikolla paikkakunnalla asuvat venäjänkieliset kansalaiset alkavat suunnitella uutta, yhteistä toimintaa keskiviikkona.

Tuolloin Suomi–Venäjä -seuran Itä-Suomen piirijärjestön tuominnanjohtaja Maria Lepistö saapuu tapaamaan maahanmuuttajia Savonlinnaan.

Torstaina pääkirjastolla kokoontuu myös venäläisen kirjallisuuden lukupiiri.
Suomi–Venäjä -seuran Maria Lepistö tapaa väkeä maahanmuuttajien ohjaus- ja palvelupiste Navigaattorissa osoitteessa Olavinkatu 40 A.

Perjantaina Navigaattorissa vietetäänkin sitten avoimien ovien päivää. Päivän aikana paikallisesta, monikulttuurisesta työstä, voi mennä keskustelemaan keskuksen työntekijöiden kanssa.

Lauantaina on pääkirjasto Joelissa kolme tuntia kestävä tapahtuma, jossa Savonlinnan monikulttuuriset yhdistykset esittelevät toimintaansa.

Yhdistyksiä on kolme eli Savonlinnan Burman pakolaisten yhdistys ry, Savonlinnan seudun romaanilähetys ry sekä Suomi–Venäjä -seura.

Tapahtumassa on lapsille askartelua. Lisäksi tapahtumaa ryydittää kuorolaulu- ja tanssiesitys.

Kirjastolla on tapahtuman ajan myös venäläinen pop up -kahvila. Sitä pidetään auki koko tilaisuuden ajan tai niin pitkään kuin tuotteita suinkin riittää tarjottavaksi.

Viikolla on Gym42 -liikuntakeskuksessa on pidetty suomeksi, venäjäksi ja englanniksi myös liikuntahetkiä. Sellaisia on vielä pari jäljellä.

Torstaina naisten salilla Kirkkolahdenkadulla jumppaa vedetään suomeksi ja englanniksi.

Perjantainakin ehtii vielä irrottelemaan jäseniään ja hakemaan pysyvääkin innostusta kuntoiluun, kun Wali Avent vetää Gym42:n tiloissa jumppahetken.

Pappilankadun salilla järjestettävä liikuntahetki on saanut nimekseen Walin Mystreerijumppa.

Katso koko ohjelma täältä