Lainat jäivät maksamatta – Käräjäoikeus tuomitsi vastaajalle kymmenien tuhansien eurojen korvaukset

Rangaistus Rantasalmelta toimineelle naiselle määrättiin lisäksi identiteettivarkaudesta.

Kymmeniä tuhansia euroja lainaa ottanut nainen on tuomittu Etelä-Savon käräjäoikeudessa petoksista ja törkeistä petoksista ehdolliseen vankeuteen.
Kymmeniä tuhansia euroja lainaa ottanut nainen on tuomittu Etelä-Savon käräjäoikeudessa petoksista ja törkeistä petoksista ehdolliseen vankeuteen.

Kymmeniä tuhansia euroja rahaa eri rahoituslaitoksilta lainaksi ottanut nainen on tuomittu Etelä-Savon käräjäoikeudessa kahdesta petoksesta, kahdesta törkeästä petoksesta ja identiteettivarkaudesta.

Rantasalmelta operoinut nainen oli käyttänyt lainojen nostoon toisen henkilön henkilö- ja muita tunnustautumistietoja. Hänet tuomittiin kymmenen kuukauden mittaiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeaika päättyy marraskuussa vuonna 2022.

Rahoituslaitoksille määrätyt korvaukset ovat huimaa luokkaa. Oikeus määräsi naisen korvaamaan maksamatta jääneet lainat neljälle eri rahoituslaitokselle. Korvausten kokonaissumma on noin 80 000 euroa.

Oikeus katsoi naisen erehdyttäneen maksukyvyttömyytensä ja hänen tarkoituksenaan oli lainaa ottaessa jättää laina maksamatta takaisin.

Identiteettivarkauden uhriksi joutuneelle henkilölle tuomittu joutuu maksamaan kärsimyskorvauksena 1500 euroa ja korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 1770 euroa. Tapahtumat ajoittuivat vuosiin 2016 ja 2017.