Lyseolaiset nuoret osallistuivat kansainväliseen nuorisotapahtumaan Saksassa — "Tarkoitus oli luoda kontakteja ja tehdä eurooppalaisuutta konkreettiseksi"

Viisi savonlinnalaista lukiolaista ja heidän opettajansa suuntasivat kansainväliseen nuorisotapahtumaan Saksaan. Tapahtuman idea oli kutsua koolle eurooppalaisia nuoria ja pureutua johonkin globaalisti tärkeään aiheeseen.

Allison Anthony toimi yhtenä tapahtuman vetäjänä Detmoldin kaupungin puolesta.
Allison Anthony toimi yhtenä tapahtuman vetäjänä Detmoldin kaupungin puolesta.

Viisi Savonlinnan Lyseon opiskelijaa ja heidän opettajansa osallistuivat 17.—24. elokuuta järjestettyyn suureen kansainväliseen nuorisotapahtumaan ja viettivät viikon Detmoldissa, Saksassa. Lyseon uskonnon ja filosofian opettaja Virpi Loikkasen mukaan tapahtuman taustalla on Detmoldin kaupungin aktiivinen ystävyystoiminta muiden Euroopan kaupunkien kanssa.

— Ajatuksena on kutsua koolle eurooppalaisia nuoria ja käsitellä jotakin tärkeää asiaa. Tarkoitus on myös luoda kontakteja ja tehdä eurooppalaisuutta konkreettiseksi henkilökohtaisten suhteiden kautta, selventää Loikkanen.

Tapahtumaan oli kutsuttu osallistujia yhdeksästä eri maasta, ja iältään osallistujat asettuivat pääosin 15—20 ikävuoden väliin.

Nuoret otetaan tosissaan

Loikkasen mukaan kokoontuminen on järjestetty ensimmäistä kertaa jo reilu kymmenen vuotta sitten. Jokaiseen tapahtumaan on valittu tärkeä ja iso teema, joka oli tänä vuonna vesi.

— Detmoldissa otetaan nuoret ihmiset tosissaan, eikä siellä ollut sellainen ”kuhan vähän puuhastellaan” -meininki vaan tapahtumassa oli hyvin huolellisesti laadittu ohjelma, johon kuului esimerkiksi europarlamentaarikkojen tapaamisia ja kaupungintalolla vierailu, kertoo Loikkanen.

Ajatuksena on kutsua koolle eurooppalaisia nuoria ja käsitellä jotakin tärkeää asiaa. — Virpi Loikkanen

Tapahtuman ohjelmaan kuului myös erilaisia työpajoja. Loikkasen mukaan useimmat maat olivat valmistaneet vesinäkökulmaan keskittyvän esityksen omasta maastaan. Esimerkiksi ukrainalaiset esittelivät Mustanmeren tilannetta ja sen kohtaamia uhkia.

— Aloitimme Savonlinnassa valmistautumisen keväällä vierailemalla jätevedenpuhdistuslaitoksella. Esittelimme sitten, minkälaista jätevedenpuhdistus on Suomessa. Meidän toisena teemanamme oli vesijalanjäki eli kuinka paljon kulutamme vettä Suomessa ja mistä määrä koostuu.

Ylitti odotukset

Lyseolaisten matka tuli edulliseksi, sillä sekä Erasmus+ -ohjelma että kaupunki tukivat matkaa.

Loikkanen on osallistunut tapahtumaan ryhmänvetäjänä kerran aiemminkin Detmoldissa vuonna 2016.

— Se oli niin hyvä kokemus opiskelijoille ja myös minulle, joten olin ihan valmis lähtemään uudelleen.

Loikkanen arveli tapahtuman ylittäneen matkaan lähteneiden opiskelijoiden odotukset, ja nuoret vahvistivatkin väitteen todeksi.

— He kokivat tämän valtavan hienona juttuna, mutta kyseessä oli myös tiiminvetäjille mielenkiintoinen ja innostava tapahtuma.