Rantasalmi sai taloutensa oikenemaan – Ylijäämästä riittää pientä puskuria koronan aiheuttamien lisäkulujen kustantamiseenkin

Lisäkuluja aiheuttavat kasvavat sairaahoitokulut, pienenevät verotulot sekä työttömyydenhoito, luettelee hallintojohtaja Harri Korhonen.

Rantasalmella tavoiteltiin nollabudjettia, mutta päädyttiin plussan puolelle. Sukanvarteen jäi vielä ylimääräistä pahan päivän varallekin.
Rantasalmella tavoiteltiin nollabudjettia, mutta päädyttiin plussan puolelle. Sukanvarteen jäi vielä ylimääräistä pahan päivän varallekin.

Rantasalmen kunta on saanut syöksykierteessä olleen taloutensa oikenemaan. Sähköosakkeiden myynti ja harkinnanvarainen valtionapu toivat viime vuonna pika-apua talouteen ja kunnan talous jää noin 1,36 miljoonaa euroa ylijäämäiseksi.

Vuosikate oli vuonna 2019 noin 2,39 miljoonaa euroa ja parani edellisvuodesta yli 2,0 miljoonalla eurolla. Tällä rahalla kunta paikkaa muun muassa vuoden 2018 alijäämäänsä.

Taseeseen jää kuitenkin tilinpäätösvuoden 2019 jälkeen kumulatiivista ylijäämää 683.942 euroa.

– Tämä raha on nyt puskurina koronan aiheuttamien lisäkulujen kustantamisessa, hallintojohtaja Harri Korhonen toteaa.

Juha Rika

6111063.jpg

Kunta helpottaa yrityksiä vuokranmaksussa

Koronavirus lisää Korhosen mukaan kuntien kuluja monin eri tavoin.

– Se on varmaa, että sairaanhoidosta tulee tänä vuonna lisäkuluja kunnille olipa toimijana kunnallinen tai yksityinen palveluntarjoaja.

– Kysymysmerkki on vielä se, kuinka elinkeinojemme käy. Tuloverot ja yhteisöverot pienenevät viiveellä ja työllisyydenhoitokulut tulevat kasvamaan, Korhonen luettelee.

Tilinpäätöstä käsitellyt kunnanhallitus päätti Korhosen mukaan maanantainta helpotuksista, joita annetaan kunnan tiloissa toimivien yritysten vuokranmaksuun.

– Rantasalmella pyritään välttämään kunnan henkilöstön lomautuksia. Henkilöstölle on suositeltu lomien pitämistä ennakkoon sekä lomarahan pitämistä vapaana, Korhonen kertoo.

Tuotot ja verotultot kasvoivat

Rantasalmen kunnan toimintatuotot toteutuivat viime vuonna paremmin kuin mihin talousarviossa varauduttiin ja toimintakate jäi hieman alle arvioidun.

Verotulot kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna lähes miljoonalla eurolla.

– Teimme korotukset sekä kiinteistö- että tuloveroon, mutta yhteisöveron määräkin nousi, mikä kertoo, että taloudessa meni edellisvuotta paremmin, Korhonen toteaa.

Valtionosuudet olivat yhteensä noin 12 miljoonaa euroa. Tästä harkinnanvaraista valtion osuutta oli noin 0,5 miljoonaa euroa.

– Valtionosuusuudistus rokottaa Rantasalmea. Osuus on pudonnut harkinnanvarainen osuus huomioidenkin lähes kaksi miljoonaa euroa parissa vuodessa.

Takana omaisuuden myyntiä ja yt:t

Kunta myi viime vuonna Suur-Savon Sähkön osakkeitaan 1,5 miljoonalla eurolla ja sai harkinnanvaraista valtionosuutta 480 000 euroa.

Harkinnanvaraisen edellytyksenä oli kunnan oma talouden tasapainottamisohjelma, joka näkyy taloudessa vasta viiveellä.

Ohjelmassa oli laaja valikoima toimenpiteitä, omaisuuden myynnin lisäksi myös toimintojen uudelleenarviointia. Vuoden 2019 aikana käytiin myös lähes koko kunnan henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut.

Uusimmat uutiset