Sulkavalla hyväksyttiin sävyisästi reilusti ylijäämäinen tilinpäätös

Tarkastusvaliokunta toivoo, että yrittäjyyslukiota markkinoitaisiin näkyvämmin.

Soila Puurtinen

Sulkavan talous on kunnossa. Attendo-sopimus on tuonut taloudenpitoon vakautta.

Sulkavan kunnanvaltuusto hyväksyi tiistaina sävyisän keskustelun päätteeksi kunnan viime vuotta koskevan tilinpäätöksen, joka oli lähes 767 000 euroa ylijäämäinen. Vuosikate olio vajaat 1,3 miljoonaa euroa.

Sulkava teki jo toista vuotta peräkkäin plusmerkkisen tilinpäätöksen toisin kuin kaksi kolmasosaa Suomen kunnista. Edellisenä vuonna ylijäämää jäi kaksi miljoonaa euroa.

— Täytyy olla tyytyväinen. Vuonna 2017 veroja oli tilitetty meille liikaa ja viime vuonna niitä otettiin sitten 600 000 euron verran takaisin. Tästä johtuu noin iso ero näiden vuosien ylijäämässä, kertoo kunnanjohtaja Juho Järvenpää.

Palvelujen osto merkittävin menoerä

Käyttötalouden toimintakate kasvoi vain 1,5 prosenttia, ja lopputulos oli jopa talousarviota sekä syksyllä tarkistettua talousarviota parempi. Talousarviosäästöä syntyi eniten sivistystoimessa sekä henkilöstömenoissa.

Palvelujen osto Attendolta ja Järvi-Saimaan Palvelut Oy:lta on merkittävin menoerä. Se vie lähes 66 prosenttia käyttötalouden menoista.

Järvenpää kokee hyvänä käytäntönä sen, että valtuutetut pääsevät kyselemään vapaasti tilinpäätösasioita ennen kokousta pidetyssä valtuustoseminaarissa.

— Siellä voi kysellä asioista vapaammin kuin kokouksessa.

Sulkavan Palvelut Oy:n tappio harmitti

Tarkastusvaliokunta kiinnitti huomiota siihen, että ikäihmisten liikuntamahdollisuudet on hoidettu viime vuonna tilapäisjärjestelyin eikä tarkoitukseen ole osoitettu lainkaan määrärahaa täksi vuodeksi.

Yrittäjyyslukiota tulisi markkinoida aktiivisemmin ja oppilashuoltotyöryhmän toiminta on saatettava säännösten määräämälle tasolle.

Myös Sulkavan Palvelut Oy:n tappio harmitti ja lautakunta kysyi, onko yhtiön tarpeellista omistaa teollisuuskiinteistöjä.

Muovinkeräykselle paikka keskustasta

Kokouksessa päätettiin myöntää määräraha muovinkeräyksen aloittamiseksi kunnassa. Sijoituspaikaksi oli esitetty kirkonkylän aluekeräyspistettä sekä Lohilahtea.

Demarien Sirpa Nokelainen teki ponnen, jossa hän toivoi, että muovinkeräyspiste sijoitettaisiin lähemmäs kauppaliikkeitä. Sopiva paikka koetetaan löytää keskustasta.

20 000 euron määräraha kunnan henkilöstön kulttuuriin, liikuntaan ja vapaa-aikaan meni myös läpi. Tällä on tarkoitus kiittää henkilöstöä hyvin menneestä vuodesta.

Kommentoidut