Sijoituspaikan työntekijä käytti törkeästi hyväkseen huostaanotettua lasta — 40-vuotias mies sai kolmen vuoden ehdottoman vankeustuomion

Yrjö Ruotsalainen

Etelä-Savon käräjäoikeus käsitteli tapausta suljetuin ovin.

Etelä-Savon käräjäoikeus tuomitsi itäsuomalaisen 40-vuotiaan miehen kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Rikokset tapahtuivat vuosien 2006—2011 aikana ja kohdistuivat samaan lapseen.

Törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä mies tuomittiin vuosien 2006—2009 tekojen perusteella. Uhri oli tekoaikana 12—15-vuotias. Mies muun muassa kosketteli lasta sukupuolielinten alueelta, ja lapsen piti kosketella häntä sukupuolielimistä.

Mies oli työntekijänä paikassa, jossa lapsi oli ensin sijoitettuna ja myöhemmin huostaanotettuna. Hyväksikäyttö tapahtui miehen kotona pääasiassa viikonloppuisin.

Syyttäjän mukaan rikos oli omiaan aiheuttamaan lapselle erityistä vahinkoa siitä syystä, että hän tunsi tekijää kohtaan erityistä luottamusta. Lapsi oli myös erityisen riippuvaisessa asemassa tekijään. Törkeäksi rikoksen teki myös muun muassa se, että tekoja oli useita ja mies oli tietoinen lapsen erityisen haavoittuvasta asemasta.

Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva tuomio tuli miehen vuosien 2006—2011 välillä tekemistä teoista.

Oikeus määräsi miehen maksamaan uhrille 9000 euron korvaukset.

Etelä-Savon käräjäoikeus käsitteli tapausta suljetuin ovin. Oikeudenkäyntiaineisto ja tuomio määrättiin salassa pidettäväksi vuoteen 2078 asti. Tapauksesta annettiin julkinen seloste.