Niskalaukaus-makkaraa tarjolla Lohilahden Talviremmakassa Sulkavalla

Ulkoilutapahtumassa voi tutustua myös Lohilahden kylän historiaan.

Tuija Pauhu

Lohilahdella järjestetään lauantaina Talviremmakka-tapahtuma, jossa voi tutustua opastetulla kävelykierroksella myös kylän historiaan, muun muassa myllyn toimintaan.
Lohilahdella järjestetään lauantaina Talviremmakka-tapahtuma, jossa voi tutustua opastetulla kävelykierroksella myös kylän historiaan, muun muassa myllyn toimintaan.

Lohilahti

Sulkavan Lohilahdella järjestetään tulevana lauantaina 7. maaliskuuta talvinen koko perheen tapahtuma, Talviremmakka.

Tapahtuma alkaa Lohilahden koululla kello 12. Ohjelmassa on koiravaljakkoajelua, poniratsastusta, makkaranpaistoa, mehutarjoilu ja tossupalloa koulun luistelukentällä.

Lohilahden historiaan perehtynyt kyläläinen Esa Repo johdattaa halukkaat reippailijat pienelle kävelylenkille ja kertoo kylän historiasta liittyen muun muassa kirkkoon ja Lohikosken myllyyn. Kävely lähtee koulun pihalta kello 12.30. Kävelymatka on noin kaksi kilometriä, mutta aikaa on hyvä varata reilusti historian muistelemista varten.

Heti ulkoilun jälkeen iltapäivällä halukkailla on mahdollisuus käydä saunassa. Naisten sauna on Lohilahden koululla ja miesten paloasemalla.

Tapahtuma on vapaaehtoisten kyläläisten järjestämä.

– Järjestelyissä on mukana paljon aktiivisia vapaa-ajan asukkaita. Heihin kuuluu esimerkiksi Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -bändin rumpali ja laulaja Seppo "Sepi" Pohjolainen, joka on myös Lohilahdelta kotoisin, kertoo lohilahtelainen Jeri Hämäläinen, yksi tapahtuman järjestäjistä.

– Sepi on luvannut järjestää tapahtumaan Trio Niskalaukaus -yhtyeen mukaan nimikoitua makkaraa. Sitä kannattaa tulla maistelemaan kauempaakin, Hämäläinen mainostaa.

Lisäksi tapahtuman iltaohjelmassa on Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus -yhtyeen keikka Lohilahden Nesteellä. Rajallisista tiloista johtuen keikka on jo loppuunmyyty.

Kaikille avoin ulkoilmatapahtuma jatkuu musiikkikeikan jälkeen vielä ilotulituksella, johon on yhdistetty Trio Niskalaukauksen biisi. Ilotulitus järjestetään heti Niskalaukauksen keikan jälkeen, noin kello 21.

– En tiedä tarkalleen, miten se menee, mutta ilotulitus on suunniteltu sen kappaleen tahtiin. Jännää nähdä, millainen se on.

Ilta jatkuu sitten vielä Nesteellä Jukka Ahosen vetämässä karaokessa.

Talviremmakka Sulkavalla Lohilahden koululla la 7. maaliskuuta kello 12 alkaen.