Hirsitalo on yhä useammin kaupunkilaisen valinta

Hirsitalotoimittajat tekevät tällä hetkellä töitä saavuttaakseen asemansa modernia linjaa hakevien kaupunkirakentajien keskuudessa. Tämän huomaa myös Mikkelin asuntomessuilla, jotka ovat avoinna vielä kuluvan viikonlopun.

Matias Honkamaa

Hirsitalo on yhä useammin kaupunkilaisen valinta

Hirsitalotoimittajat tekevät tällä hetkellä töitä saavuttaakseen asemansa modernia linjaa hakevien kaupunkirakentajien keskuudessa. Tämän huomaa myös Mikkelin asuntomessuilla, jotka ovat avoinna vielä kuluvan viikonlopun. Messuilla nähdään useita selkeälinjaisia, kaupunkiympäristöön sopivia talomalleja hirrestä.
Brändit uudistuvat kilvan, ja kuluttajien tarpeita kuunnellaan. Kontio julkisti oman uudistuneen ilmeensä asuntomessuviikolla, ja myös esimerkiksi Hongan uusin, vuoden alussa julkistettu hirsitalomallisto on täsmäisku kompakteille kaupunkitonteille. Toisaalta se vastaa myös ihmisten haluun saada kotiin tehokkaat neliöt.
— Sillä saadaan myös järkevänhintaisia koteja, sanoo Honkarakenteen designjohtaja Tanja Rytkönen. Hän kertoo, että hirsitalo on etenkin nuorten perheellisten mielenkiinnon kohteena.
— Kuluttajakysyntä on valtaisaa. Ihmiset ovat valveutuneita, ja he haluavat elää tervellisissä taloissa. Home- ja sisäilmakeskustelu on johtanut siihen, että ihmiset todella miettivät, missä he viettävät aikaansa.

Markus Kuokkanen

Markus Kuokkanen

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet