Varo railoja ja uveavantoja liikkuessasi jäillä – Etelä-Savossa jäät ovat keskimäärin noin 20 senttiä tavallista ohuempia

Jäänpaksuus voi vaihdella suuresti vesistön eri osissa, muistuttaa ely-keskus.

Martti Ratia

Lämmin sää on vauhdittanut uveavantojen syntymistä. Arkistokuva.
Lämmin sää on vauhdittanut uveavantojen syntymistä. Arkistokuva.

Ely-keskus varoittaa heikoista jäistä Etelä-Savon järvissä.

Etelä-Savon ely-keskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen mittauksen mukaan jäänpaksuus eteläsavolaisissa järvissä on keskimäärin jopa 18–22 senttimetriä vuodenajan keskiarvoa pienempi.

– Tuuli- ja uveavantoja sekä railojen aiheuttamia vapaan veden alueita esiintyi useilla havaintojärvillä. Tyypillisesti muun muassa uveavantoja alkaa muodostua vasta lopputalvesta, mutta aurinkoinen sää on lisännyt nopeasti uveavantojen määrää jo helmikuun loppupuolella, ely-keskus kertoo tiedotteessaan.

Uveavannolla tarkoitetaan vesivirran voimasta itsestään syntyvää avantoa.

Yövedellä, Korpijärvellä, Peruvedellä ja Pyhävedellä jää oli mittaushetkellä ohuempaa kuin koskaan aiemmin helmikuussa vuonna 2004 alkaneen havaintosarjan aikana.

Haukivedellä ja Kyyvedellä jäätä on noin 20 senttimetriä vähemmän kuin helmikuun lopussa on keskimäärin ollut.

Ilmoitettu jäänpaksuus ei koske koko järveä

Mittaukset tehtiin viime torstaina kuudella eteläsavolaisella järvellä. Mittauspaikat sijaitsivat noin sadan metrin päässä rannasta.

Ely-keskus muistuttaa, että ilmoitetut jäänpaksuudet eivät koskaan kerro kyseisen järven koko jäätilannetta, vaan pelkästään yhden tutkimuskohteen tuloksen.

– Jäänpaksuuden erot vesistön eri osissa ovat edelleen suuria, ja siksi jäillä liikkuvien tulee olla varovaisia, tiedotteessa korostetaan.

Uusimmat uutiset