Ruokahävikkikampanja alkoi eilen Savonlinnassakin — ”Melkein kaikki meni”

Viimeisen aukiolotunnin aikana S-kaupan alennus on nyt 60 eikä 30 prosenttia — K-kaupassa se on koko ajan 50 prosenttia.

Kaupat pyrkivät vähentämään ruokahävikkiä alehinnoilla.
Kaupat pyrkivät vähentämään ruokahävikkiä alehinnoilla.

Eilen alkoi S-ryhmän valtakunnallinen kampanja ruokahävikin vähentämiseksi.

Keino on vanhenevien tuotteiden myyminen 60 prosentin alennuksella viimeisen aukiolotunnin aikana.

Kampanjassa ovat mukana ryhmän kaikki kaupat Savonlinnan seudulla.

— Laputettua tavaraa oli tarjolla varmaan samanlainen määrä kuin yleensäkin ja melkein kaikki meni. Juuri mitään ei aamuun jäänyt, kertoo Savonlinnan Prisman johtaja Mervi Hämäläinen.

K-ryhmässä kilpailijan hävikkikampanja ei ole saanut aikaan täsmätoimenpiteitä.

— Meillähän on hinnoiteltu erääntyvät tuotteet koko ajan –50 prosentin lapuilla ja muulloinkin kuin viimeisellä tunnilla, sanoo Savonlinnan Citymarketin kauppias Teuvo Niskala.

Niskalan mukaan alennetut tavarat menevät hyvin kaupaksi. Loppuja annetaan hyväntekeväisyyteen ja lajitellaan kompostiin biojätteeksi.

S-ryhmässä alennuksista päätetään myymäläkohtaisesti. Hämäläisen mukaan Savonlinnan Prismassa tuotteet alennetaan samojen periaatteiden mukaan kuin tähänkin asti.

Hävikiksi jääviä tuotteita hakee hyväntekeväisyysjärjestö edelleen jaettavaksi.

Pääkaupunkiseudulla ilta-alea on kokeiltu noin vuoden ajan ja hävikki on pienentynyt jopa yli 10 prosentilla.

S-ruokakaupat myyvät vuodessa noin 50 miljoonaa punalaputettua tuotetta.

S-ruokakauppojen hävikistä 45 prosenttia on kasviksia, 20 prosenttia leipää ja 15 prosenttia maitotuotteita. Loppu jakautuu melko tasaisesti muille tuoteryhmille.

Jos mahdollista, hävikkiruoka lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen ja jos ei, siitä tehdään energiaa.

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.