Suomessa on nyt paljon rauhoitettuja hanhia — Metsästäjän on tunnistettava laji ennen laukausta

Esimerkiksi nuoren tundrahanhen ja metsähanhen erottaminen toisistaan on vaikeaa. Metsästäjän on jätettävä ampumatta, jos hän ei tunnista lintua varmuudella.

Elena Liseytseva

Rauhoitettuja valkoposkihanhia on pysähtynyt Suomeen muuttomatkallaan.

Käynnissä oleva hanhien muutto on tuonut Suomeen paljon rauhoitettuja valkoposkihanhia ja tundrahanhia. Viime aikojen matalapaineet ovat paikoitellen pysäyttäneet muuton.

Suomen metsästäjäliitto muistuttaa hanhilajien tunnistamisen tärkeydestä. Esimerkiksi nuoren tundrahanhen ja metsähanhen erottaminen toisistaan on vaikeaa.

Liiton tiedotteessa todetaan, että metsästäjän on jätettävä ampumatta, jos hän ei tunnista lintua varmuudella.

Jos metsästäjä syyllistyy rauhoitetun linnun ampumiseen, hän voi pahimmassa tapauksessa menettää aseensa valtiolle, ja hänen metsästyskorttinsa perutaan. Tunnistamattomuus ei ole lieventävä asianhaara.

Suomessa metsästettäviä riistahanhilajeja ovat kanadanhanhi, merihanhi ja metsähanhi. Metsästysajat ja -alueet voi tarkistaa täältä.