Jätevedenpuhdistamo etenee suunnitellusti, vaikka työmaa sai uuden pomon — Heikki Määttänen aloitti vt. rakentamispäällikkönä Parikkalassa

Parikkalan uuden jätevedenpuhdistamon rakennusprojekti etenee suunnitellusti. Projekti valmistuu vuoden loppuun mennessä.

Anu Nikulainen

Uuden jätevedenpuhdistamon harjannostajaiset pidettiin ennen vuodenvaihdetta. Seuraavana vuorossa ovat laitetestaukset ja prosessikoekäyttö.
Uuden jätevedenpuhdistamon harjannostajaiset pidettiin ennen vuodenvaihdetta. Seuraavana vuorossa ovat laitetestaukset ja prosessikoekäyttö.

Parikkalassa viime vuoden huhtikuussa aloitettu jätevedenpuhdistamon rakennusprojekti on edennyt kokonaisuutena suunnitellun mukaisesti.

Uuden laitoksen toiminta perustuu MBR-kalvosuodatukseen, jossa perinteisen aktiivilieteprosessin jälkiselkeytyksen painovoimainen kiintoaineen erotus on korvattu kalvosuodatuksella.

— Prosessirakennuksen osalta seuraavana ovat vuorossa laitetestaukset ja koekäyttövaihe, kertoo kuntatekniikan päällikkö Anu Nikulainen.

Prosessikoekäyttö alkaa pian

Kuiva- ja märkäkoekäytön jälkeen siirrytään maalis-huhtikuun aikana varsinaiseen prosessikoekäyttöön. Vanhan puhdistamon purkaminen aloitetaan vasta kun uusi on jo saatu tuotantokäyttöön.

— Mikäli testaukset sujuvat suunnitellusti, voidaan purkutyöt aloittaa huhtikuussa. Tarkoitus on purkaa entinen puhdistamo hiekkasuodatusosaa lukuun ottamatta betonirunkoon asti ja tehdä siitä lietteenkäsittelyrakennus, Nikulainen sanoo.

Valmista vuoden loppuun

Koko projektin on tarkoitus valmistua vuoden loppuun mennessä. Uuden puhdistamon myötä veden puhdistustulos tulee olemaan merkittävästi parempi.

— Kalvotekniikan ansiosta poistuva vesi on sekä puhtaampaa että tasalaatuisempaa. Erilaiset haitta-aineet kuten lääkkeet, hormonit ja mikromuovi poistuvat kalvosuodatusprosessissa perinteistä prosessia tehokkaammin. Lisäksi myös puhdistamon vaatima tila on pienempi.

Nikulainen on vastannut projektin etenemisestä rakentamispäällikkö Olli Summalan jäätyä pois virkatehtävistä.

— Pääsääntöisesti varsinaisesta rakennuttamisesta vastaa rakentamispäällikkö, ja itse toimin käyttäjän edustajana sekä prosessipuolen asiantuntijana. Nyt maaliskuun alussa rakentamispäällikön viransijaisena aloittanut Heikki Määttänen ottaa rakennuttamisesta vetovastuun, kertoo Nikulainen.