Savonlinnan Syystulet palavat jälleen syyskuussa – Luvassa keskiaikaista menoa ja lyhtypuro

Iltojen pimetessä Savonlinnassa juhlitaan syksyn alkua yhdessä kaupunkilaisten ja mökkiläisten kanssa.

Syystulien järjestelytoimikunta

Savonlinnan syystulien järjestelytoimikunta odottaa hyvällä hengellä syyskuuta.
Savonlinnan syystulien järjestelytoimikunta odottaa hyvällä hengellä syyskuuta.

Savonlinnan Syystulet järjestetään 6.–8. syyskuuta Riihisaaressa ja Wanhan Savonlinnan puistoteiden varrella kesäkauden päättäjäisten ja syksyn vastaanoton merkeissä. Viikonlopun ohjelma koostuu useammasta tapahtumasta ja se tarjoaa aikamatkoja menneisyyteen ja tulevaisuuteen.

2014 tauolle jäänyt Savonlinnan Syystulet palasi paikalliseen tapahtumakalenteriin viime vuonna asukkaiden toiveesta.

— Kaupunkilaiset jäivät kaipaamaan syksyn aloittavaa valon juhlaa, joka kokosi vielä kerran myös kesäasukkaat syysillan pimentyessä tulen, lyhtyjen ja valojen ääreen. Asukasloikka -hankkeessa päätettiin vastata tähän toiveeseen herättelemällä henkiin ”venetsialaisia” tavalla, jossa kukin voisi osallistua aktiivisesti tapahtuman tunnelman luontiin. Syntyi ajatus lyhtyrannasta, jonka suosio ylitti kaikki odotukset. Asukkaat askartelivat oman lyhtynsä ja ne laskettiin samaan aikaan Saimaan sineen. Tunnelma kohosi huippuunsa ja näky oli pysäyttävän kaunis, kertaa viimevuotisia Syystulia Asukasloikka- hankkeen vetäjä Virpi Leskinen.

Lauantai-iltana Lyhtyrannassa kaupungin asukkaita ja tapahtumavieraita pääsevät oman lyhdyn tekoon myös tänä vuonna. Lyhdyt lasketaan veteen Riihisaaren edustalle.

Ilta huipentuu tulishowryhmä Flamman esitykseen Riihisaaressa. Ryhmä tunnetaan perinteisen sirkuksen ja teatterin rajoja rikkovista esityksistään.

Keskiaikaismarkkinat Savontietä pitkin

Koko viikonlopun kestävät keskiaikamarkkinat tuo Savonlinnaan kaupantekijöitä ja muuta keskiaikaista väkeä eri puolilta maata. Jo 1500 -luvulla Savoa ja Hämettä yhdistänyt ’Suuri Savontie’ tuo kaupunkiin hämeenlinnalaisen Osuuskunta Villapakan järjestämät kolmipäiväiset keskiaikamarkkinat.

— Kymmenisen vuotta keskiaikatapahtumaa luotsanneena on tosi mielenkiintoista ja haastavaa lähteä tuottamaan tapahtumaa uudelle paikkakunnalle. Keskiaikaisten ja muinaisten aikojen ilmapiirin luominen somistuksin ja puvuin on tuttua. Toivottavasti ihmiset löytävät Syystulille kauempaakin, toivoo tapahtuman valmisteluista markkinavastaava Sanni Hallanvaara.

Perjantai pitopäivä ja lauantai toripäivä

Perjantaiehtoona Olavinlinnassa on tarjolla ohjelmalliset keskiaikapidot. Silmänkääntäjä Martti Simonmartti ja trubaduuri Markku Maankiertäjä viihdyttävät illallisvieraita.

Linnan menu sisältää keskiaikaisia herkkuja linnan perinteistä olutta unohtamatta. Pitopöydästä löytyy muun muassa jääkellarin lohta, ryytimaan pottusalaattia, peltileipää, haudutettua ohraa sekä syyskasviksia, paikallisia makkaroita ja ylikypsää porsasta tummassa olutkastikkeessa.

Savonlinnan kylät ry:n järjestää Syystorin, jossa paikalliset tuottajat ja käsityöläiset myyvät tuotteitaan. Syystori on avoinna lauantaina Martti Talvelan ja Timo Mustakallion puistoteiden varrella.

Lapsille ja lapsenmielisille on tarjolla Activity Makerin tarjoamat vauhdikkaat aktiviteetit puistotien varrella. Keskiajan äärellä kun ollaan, areenalla voi tapahtua yllättäviä asioita.

Myös Savonlinnan Mahdollisuuksien tori tarjoaa lauantaina riemukasta ja taianomaista ohjelmaa lapsille ja lapsiperheille. Tänä vuonna Riihisaaressa katsotaan tulevaisuuteen, kun teemana on ”Säästetään pallo lapsille”. Mahdollisuuksien toreja järjestetään ympäri Suomea ja Savonlinnaan torin tuovat kansalaisjärjestö Fingo ja Savonlinnan Seudun Kolomonen ry.

Monen toimijan tapahtuma

Tämän vuoden tapahtuman monipuolista ohjelmaa järjestää entisten aikojen tapaan laaja toimijaverkosto. Savonlinnan Seudun Kolomonen ry:n vetämän työryhmän tavoitteena on tapahtuman elvyttäminen ja kasvattaminen tulevina vuosina entistä suuremmaksi. Ensimmäisen kerran tapahtuma järjestettiin 2002, jolloin haluttiin tuoda kaupunkiin pimeneviin iltoihin mökkikauden päätökseksi sopiva tapahtuma.

Savonlinnan Syystulet 6.–8. syyskuuta.

Artikkelia muokattu 8.8. klo 17: Otettu pois lause, että keskiaikamarkkinat järjestettäisiin Savonlinnassa ensimmäistä kertaa.