Kaupunginhallitus päätti äänin 6–3 selvittää kaupunginjohtaja Janne Laineen luottamuksen – Katso, ketkä kaikki olivat allekirjoittaneet vaatimuksen luottamuksen selvittämisestä

Esityksen vastustajia on ihmetyttänyt se, että kaupunginhallitukselle ei jaettu muistiota, johon kaupunginjohtajalta oli tarkoitus pyytää vastaus.

Soila Puurtinen

Janne Laine joutuu kaupunginhallituksen päätöksen mukaan vastaamaan viikon kuluessa muistioon. Muistion sisältöä ei tiedetä.
Janne Laine joutuu kaupunginhallituksen päätöksen mukaan vastaamaan viikon kuluessa muistioon. Muistion sisältöä ei tiedetä.

Savonlinnan kaupunginhallitus hyväksyi maanantaina äänin 6–3 esityksen kaupunginjohtaja Janne Laineen luottamuksen arvioinnista johtajasopimusmenettelyn mukaisesti. Kaksi kaupunginhallituksen jäsentä äänesti tyhjää. Esityksen oli allekirjoittanut yhteensä kymmenen kaupunginhallituksen jäsentä tai varajäsentä SDP:stä, kokoomuksesta, keskustasta ja vihreistä. Esityksen kokouksessa teki kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Eija Stenberg (sd.).

Päätöksen mukaan kaupunginhallitus nimeää kaupunginhallituksen puheenjohtajiston käymään keskustelun, jonka pohjana on tätä varten tehty luottamuksen arviointimuistio. Muistio annetaan kaupunginjohtajan käyttöön ennen käytävää keskustelua.

Kuuleminen järjestetään viikon kuluessa. Kaupunginjohtajaa kuullaan kirjallisen lausunnon kautta, joka tulee esittää kaupunginhallitukselle 23. marraskuuta. Silloin kaupunginhallitus päättää, miten asiassa edetään.

Stenbergin lisäksi esityksen olivat allekirjoittaneet Seija Puputti (kok.), Ari Silvennoinen (sd.), Sanna Metsälä (kesk.), Ritva Suomalainen (sd.), Aila Makkonen (sd.), Anja Backman (sd.), Lauri Kosonen (vihr.), Erkki Muukkonen (sd.) ja Karri Tahvanainen (vihr.).

Muistiota ei jaettu kaupunginhallitukselle

Esityksen vastustajia on ihmetyttänyt se, että kaupunginhallitukselle ei jaettu muistiota, johon kaupunginjohtajalta oli tarkoitus pyytää vastaus.

Äänestyksessä hävisi Tuukka Suomalaisen (kesk.) esitys, jonka mukaan asiaa ei olisi otettu käsittelyyn, koska Savonlinnan kaupunginjohtajan johtajasopimuksen ja kuntalain mukaan tällaiset asiat tulee tuoda ensin käsittelyyn johtajasopimuksen mukaisissa kehityskeskusteluissa kaupunginhallituksen kokouksessa.

– Nyt näin ei ole menetelty. Tämä tietoinen väärä menettely on valittu kaupunginjohtajaa vahingoittavassa tarkoituksessa. Julkisuudessa on lähdetty epämääräisin tiedoin herättämään epäilyksiä kaupunginjohtajan toiminnasta vailla kirjallisia perusteluita ja oikeita menettelytapoja. Tällainen menettely on erittäin huonoa hallintoa ja vaarantaa kaupunginjohtajan työsuojelun sekä koko kaupungin hallinnon toiminnan, Suomalainen perusteli esitystään.

Suomalaisen mielestä syy kaupunginjohtajan kohteluun on hänen mielipiteensä sote-maakunta-asiassa.

– Lisäksi näyttää selkeästi siltä, että jotkut päättäjät haluavat siirtää huomion pois tekemästään virheestä ja kaupungille aiheuttamastaan vahingosta, kun päättivät katkaista neuvottelut Mikkelin ja Essoten kanssa, jolla onnettomalla päätöksellä menetettiin muun muassa Mikkelin sitoutuminen sairaalamme säilyttämiseen sekä sotehallinnon keskuksen sijoittumiseen Savonlinnaan. Näitä asioita halutaan peitellä ja tehdä kaupunginjohtajasta syntipukki, Suomalainen arvioi.

Näin kaupunginhallitus äänesti:

Stenbergin esitystä kannattivat kaupunginhallituksen äänestyksessä Stenbergin lisäksi Seija Puputti, Anja Backman, Lauri Kosonen, Sanna Metsälä ja Ari Silvennoinen. Suomalaisen esitystä kannattivat hänen lisäkseen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Torikka (kesk.) ja Juha Kukkonen (ps.).

Tyhjää äänestivät Jonne Tynkkynen (kesk.) ja Olli-Pekka Kristiansson (sd.).

Laine tahtoo asiakirjat viipymättä

Kaupunginjohtaja Janne Laine ja muut viranhaltijat poistuivat kokouksesta luottamuspykälän käsittelyn ajaksi.

Laine ilmoitti ennen poistumistaan, että hän ottaa asian jatkokäsittelyyn sekä kuulemiseen mukaan ammattiliiton lakimiehen. Hän vaati kuulemisprosessiin varattavaksi riittävästi aikaa.

Lisäksi Laine ilmoitti, että Stenbergin kertomat asiakirjat olisi työsuojelulain, hallintolain ja kuntalain perusteella pitänyt toimittaa hänelle jo silloin, kun asia nostettiin ensimmäistä kertaa esille kaupunginhallituksessa. Hän vaati asiakirjat viipymättä toimitettavaksi itselleen.

Juttua päivitetty kello 12.20 sen jälkeen, kun kaupunginhallituksen pöytäkirja julkaistiin.

Uusimmat uutiset