Tiernapoikia, kaverikoiria, tonttuseikkailu ja jouluhartaus — Tuomaan markkinat pidetään viikon päästä juhlavalaistussa Olavinlinnassa!

Olavinlinna on Savonlinna Illumination -hankkeen ensimmäinen valaisukohde. Linna on valaistu ulkoa ja sisältä. Linnan piha on avoinna kello 20 saakka.

Petri Vanhanen

Viime vuonna tapahtuma houkutti paikalle lähes 4000 kävijää.
Viime vuonna tapahtuma houkutti paikalle lähes 4000 kävijää.

Tule ja poimaise joulumieli mukaan ja siinä samalla muutama paketti pukinkonttiin! Näin houkutellaan tulijoita reilun viikon päästä pidettäville perinteisille Tuomaan markkinoille Olavinlinnaan.

Markkinat pidetään juhlavalaistussa Olavinlinnassa lauantaina 15. joulukuuta kello 11—18. Olavinlinnan valaiseminen on Savonlinna Illumination -hankkeen ensimmäinen valaistuskohde.

Pohjoissavolaista työtä

Euroopan aluekehitysrahaston osarahoittaman Savonlinna Illumination — smart city lighting -hankkeen on tavoitteena kaupungin elävöittäminen valaistuksen avulla. Samalla on tarkoitus kehittää uusiutuvan energian ratkaisuja ja energiatehokkaita valaistustapoja.

Linnan sisä- ja ulkotilojen valaisun on suunnitellut valaistussuunnittelija Ari Tiilikainen ja sen toteuttavat yhteistyössä kuopiolainen ViikingPro ja Siilinjärvellä toimiva Lite-designs.

Olavinlinnan sekä Hämeenlinnan elämykselliset juhlavalaisut korvaavat Kansallismuseo perinteisen joulukuusimetsä -tapahtuman museon puistossa Helsingissä.

Soila Puurtinen

Tuomaan markkinoille houkuttelee tänä vuonna myös linnan juhlavalaistus. Viime vuonna linnassa näytti tältä.

Tiernapojat esiintyvät kolmesti

Tuomaan markkinoiden myyntipöydät sijaitsevat Vesiportin bastionissa ja linnan ensimmäisen kerroksen sisätiloissa Kuninkaansalissa, Keskushallissa, Tottin kamarissa ja Kongressisalissa. Ovet markkinoille aukeavat yleisölle kello 11 ja suljetaan kello 18. Linnantupa palvelee asiakkaita tapahtuman ajan.

Lasten ja jouluihmisten iloksi joulupukki liikkuu yleisön joukossa.

Tiernapoikien esitys pidetään kello 12 ja 13 Kongressisalissa ja kello 14 Kellotornin alakerrassa. Samassa paikassa pidetään myös puolen tunnin mittainen Tonttuseikkailu Joulutarinoista parhain kello 11.15 ja 12.15.

Kello 15 Linnanherran haastateltavana pistäytyy hotelliyrittäjä Saimi Hoyer.

Kaverikoirat rapsuteltavina

Kappelissa, Kirkkotornin kolmannessa kerroksessa pidetään kello 11.30 ja 12.30 yhteislaulua, ja kello 12 lyhyt luterilainen jouluhartaus. Kello 14—16 paikka palvelee hiljaisuuden kappelina.

Markkinoiden aikana linnassa pääsee osallistumaan myös aarrejahtiin, jouluaskarteluun tai kaverikoirien tapaamiseen. Lisäksi Mustan Virran keskiaikaseura esittelee toimintaansa.

Yleisöllä on mahdollisuus liikkua linnan piha-alueilla klo 20 saakka ihailemassa Olavinlinnan valaistuja muureja ja sopukoita.

Tuomaan markkinoiden tarkka ohjelma kellonaikoineen löytyy täältä

Kommentoi artikkelia

Jos haluat kommentoida nimettömänä, voit tehdä sen seuraavasti:
Kirjoita nimimerkkisi Nimi-kenttään, valitse Kommentoin mieluummin vieraana -kenttä ja lisää sähköpostiosoitteesi sähköpostikenttään. Sähköpostiosoite ei näy kommentoinnin yhteydessä. Voit myös kommentoida rekisteröityneenä luomalla tilin Disqus-palveluun tai kirjautumalla kommentointiin esimerkiksi Facebookin tai Twitterin avulla.

Lue kommentointiohjeet

Luetuimmat

Kommentoidut