Savonlinna vastaa Mikkelin neuvottelukutsuun — Savonlinnan lähtökohtana sote-alueen hallintokeskuksen sijoittuminen Savonlinnaan sekä keskussairaalan aseman turvaaminen

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Torikka (kesk.) miettii, tuoko neuvottelu jotain uutta keskusteluun. Savonlinnan valtuuston on määrä päättää kaupungin sote-maakunnan suunnasta maanantaina.

Tuija Pauhu

Savonlinnan keskussairaalan aseman turvaaminen on yksi Savonlinnan kaupungin lähtökohdista Mikkelin kanssa käytävissä neuvotteluissa.
Savonlinnan keskussairaalan aseman turvaaminen on yksi Savonlinnan kaupungin lähtökohdista Mikkelin kanssa käytävissä neuvotteluissa.

Savonlinnan kaupunki vastaa Mikkelin kaupungin esittämään neuvottelukutsuun. Neuvottelujen aiheena on sote- ja maakuntauudistus. Savonlinnan kaupunginvaltuuston on ensi maanantaina määrä ottaa kantaa siihen, haluaako kaupunki olla mukana Pohjois-Savon vai Etelä-Savon sote-maakuntauudistuksessa.

Kaupunginhallitus asetti Mikkelin kanssa neuvotteluille neljä lähtökohtaa.

Ensinnäkin kaupungin tavoitteena on, että Savonlinnassa säilyy nykyisen tasoinen erikoissairaanhoidon ympärivuorokautinen päivystyssairaala mukaan lukien anestesiologia, sisätaudit ja kirurgia, muun muassa tekonivelkirurgia.

Toisekseen Savonlinna haluaa, että tulevan maakunta-sotealueen hallintokeskus sijoittuu Savonlinnaan.

Kaupunki pitää kiinni myös siitä, että nykytasoiset ammattikorkeakoulun koulutuspaikat säilyvät Savonlinnassa, mukaan lukien opettajankoulutuksen loppumisen kompensaationa saadut lisäkoulutuspaikat.

Lisäksi Savonlinnan lähtökohtana on, että terveydenhuoltolakiin kirjataan Savonlinnan keskussairaalan aseman turvaavat lausekkeet.

Mikkelin ja Savonlinnan neuvotteluihin osallistuvat Savonlinnasta kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston puheenjohtajistot, kaupunginhallituksen jäsen Tuukka Suomalainen, kaupunginjohtaja Janne Laine, hallintopäällikkö Seija Hytönen sekä vasemmistoliiton, vihreiden ja perussuomalaisten edustajat.. Neuvotteluun kutsutaan mukaan Itä-Savon sairaanhoitopiirin hallituksen puheenjohtaja Pekka Nousiainen (kesk.) ja Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin kuntayhtymäjohtaja Panu Peitsaro.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Torikka: Kaupungin tavoitteet ovat olleet pitkään tiedossa

Savonlinnan kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kirsi Torikka (kesk.) toteaa, että  Savonlinnan kaupunki on määritellyt tavoitteensa jo kauan sitten.

— Niissä ei ole mitään uutta. Mietin, miksi Mikkeli heräsi nyt loppumetreillä, ja onko heillä tuotavanaan keskusteluun jotain uutta, Torikka sanoo.

— Tilanne on hankala. Neuvotteluissa on kaksi osapuolta, ja kysymys on joka tapauksessa kokonaisuudesta. Ennen kaikkea kyse on kuntalaisten palveluista nyt ja tulevaisuudessa. Kyse on myös alueen elinvoimasta.

Juttua täydennetty kello 12.11. Lisätty Torikan kommentti.

Uusimmat uutiset