Etelä-Karjalan Osuuskauppa suunnittelee uutta Sale-myymälää Saarelle

Eekoo on jo pitkään etsinyt Akonpohjasta sopivaa kiinteistöä Sale-myymälälle, koska nykyiset liiketilat ovat huonossa kunnossa.

Katri Levänen

Eekoo suunnittelee uuden myymälän rakentamista kuutostien välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle tontille.
Eekoo suunnittelee uuden myymälän rakentamista kuutostien välittömässä läheisyydessä sijaitsevalle tontille.

Etelä-Karjalan Osuuskauppa on kiinnostunut ostamaan Parikkalan kunnalta Saaren Akonpohjasta kiinteistöön Ala-Juhola RN:o 6:28 kuuluvan määräalan.

Asia käsitellään kunnanhallituksen kokouksessa tiistaina 27.11.

Kauppahinta on 5000 euroa.

Kyseisellä Saaren entisen kunnantalon vieressä sijaitsevalla tontilla on purkukuntoinen puurakennus, joka on ollut lähinnä nuorisotoimen käytössä.

Kunnanhallituksen esityslistan mukaan nuorisotoimelle on Akonpohjassa osoitettavissa muita tiloja. Rakennuksen purkaminen jää kaupassa ostajan vastuulle ja arvioidut purkukustannukset, noin 10 000–15 000 euroa, on huomioitu kauppahinnassa.

Katri Levänen

Saaren Akonpohjassa sijaitsevan Sale-myymälän toiminta nykyisessä kiinteistössä loppuu ensi vuoden aikana.
Saaren Akonpohjassa sijaitsevan Sale-myymälän toiminta nykyisessä kiinteistössä loppuu ensi vuoden aikana.

Myös liittymät siirtyvät kaupassa ostajalle ilman erillistä korvausta. Kaupan toteutuessa EeKoo rakentaa tontille noin 350 kerrosneliömetriä sisällään pitävän myymälärakennuksen.

Eekoo on jo pitkään etsinyt Akonpohjasta sopivaa kiinteistöä Sale -myymälälle, koska nykyiset liiketilat ovat huonossa kunnossa.

Tavoitteena on kuitenkin ollut säilyttää kauppapalvelut Saarella myös jatkossa, kun toiminta nykyisessä kiinteistössä lopetetaan vuoden 2019 aikana. Suunnitelmien mukaan uuden myymälän rakentaminen on tarkoitus toteuttaa ensi kesänä

Uusimmat uutiset