Savonlinnalainen suojelubiologi ja kaupunginvaltuutettu Jouni Koskela ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleihin

Jouni Koskela tavoittelee paikkaa kansanedustajaksi ensi kevään vaaleissa.

Timo Seppäläinen

Jouni Koskela on aktiivinen paikallispoliitikko. Nyt hän pyrkii eduskuntaan kevään vaaleissa. Arkistokuva.

Kristillisdemokraattien Etelä-Savon piirihallitus nimesi torstaina neljä ehdokasta ensi kevään eduskuntavaaleihin. Ehdokkaat ovat suojelubiologi Jouni Koskela Savonlinnasta, lähihoitaja Liisa Ahonen Mikkelistä, lähetyssihteeri Aila Asikainen Juvalta ja fysioterapeutti Päivi Kovanen Pieksämäeltä, kertoo piirihallitus tiedotteessaan.

Piirihallitus kokoontui Juvalla torstai-iltana

Savonlinnalainen Jouni Koskela työskentelee Metsähallituksella ja on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän toimii KD:n Etelä-Savon piirin puheenjohtajana. Lisäksi Koskela on Savonlinnan kaupunginvaltuutettu sekä kaupunginhallituksen jäsen..

Piiri nimeää vielä yhdestä kahteen ehdokasta myöhemmin.

Kristillisdemokraattien tavoitteena on saada kansanedustaja Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.

Eduskuntavaalit järjestetään huhtikuussa 2019.

Kokous antoi myös kaksi kannanottoa

Kristillisdemokraattien Etelä-Savon piirihallitus varoittaa maakuntaa ja alueen kuntia karsimasta palvelurakennetta liian kevein perustein. KD uskoo, että nykyinen suuntaus, jossa työpaikat, julkiset palvelut ja asukkaat pyritään keskittämään etelän suuriin kaupunkeihin, johtaa sosiaalisiin ongelmiin ja merkittäviin kansantaloudellisiin kustannuksiin.

Piirihallituksen mukaan keskittäminen aiheuttaa toimitilojen, asuntojen ja liikenneväylien rakentamispainetta yhä ruuhkautuvammille alueille samalla kun hyvää rakennuskantaa jää vajaakäytölle.

KD:n piirihallituksen mukaan päättäjiltä kysytään nyt kaukonäköisyyttä, ettei seutukaupunkien ja maaseudun elinmahdollisuuksia heikennetä liiallisessa säästämisinnossa.

Lisäksi KD:n piirihallitus vaatii tasapuolista kohtelua hoitoonpääsyssä ja terveydenhoitopalveluissa kaiken ikäisille.

KD kehottaakin kannattamaan kansalaisaloitetta vanhusasiainvaltuutetun saamiseksi Suomeen. Kansalaisaloitteen voi allekirjoittaa syyskuun loppuun asti.