Savonlinnan linja-autoaseman häiriöitä ehkäistään — Kiinteistöllä aletaan tehdä toimia, joilla ilkivalta ja metelöinti saataisiin vihdoin loppumaan

Aiemmin tällä viikolla myös poliisi kertoi, että linja-autoaseman seutua valvotaan tarkemmin.

Soila Puurtinen

Myös poliisi käy tarkistamassa välillä linja-autoasemalla tilannetta. Viimeksi partio oli liikkeellä keskiviikkona. Järjestyshäiriöt Savonlinnan linja-autoasemalla ovat alkaneet olla sitä luokkaa, että Savonlinnan Linja-autoasema Oy:n hallituskin on tehnyt niistä nyt johtopäätöksensä.
Myös poliisi käy tarkistamassa välillä linja-autoasemalla tilannetta. Viimeksi partio oli liikkeellä keskiviikkona. Järjestyshäiriöt Savonlinnan linja-autoasemalla ovat alkaneet olla sitä luokkaa, että Savonlinnan Linja-autoasema Oy:n hallituskin on tehnyt niistä nyt johtopäätöksensä.

Savonlinnan linja-autoaseman järjestyshäiriöitä aletaan ehkäistä uusilla järjestelyillä.

Kiinteistön järjestyshäiriöt ovat olleet viime aikoina niin vakavia, että parannuksia tilanteen korjaamiseksi aletaan tehdä välittömästi.

Liukuovien rakenteet muutetaan, ettei ovia voi kepulikonstein murtaa. – Matti Pukkila

Näin kertoo Savonlinnan Linja-autoasema Oy:n hallituksen puheenjohtaja Matti Pukkila. Yhtiöllä oli äskettäin tilinpäätöskokous, jossa myös häiriöt ja ilkivalta nousivat keskusteluun.

Kiinteistöllä on viettänyt pitkin talvea aikaansa porukoita, joiden uhkaava käytös on herättänyt jopa pelkoa linja-autoaseman asiakkaissa.

Pelkoa on joskus kokenut linja-autoasemalla toimivien yritysten henkilökuntakin.

— Hallituksessa vaadittiin, että tilanteen rauhoittamiseen pitää puuttua äkkiä, Pukkila kertoo.

Liukuovista tehdään pitävät

Yhtiön hallitus päätti, että kiinteistöön tulee lisää turvakameroita. Kameravalvonnassa näyttää olevan nyt katvealueita.

Kiinteistön liukuovet on iltaisin suljettu niin, että ulkoa sisään pääsee vain avainkortilla.

Nyt on sitten käynyt ilmi, että luvatonta oleskelua sisäpihalla on iltaisin aiheuttanut sekin, että lukituista liukuovista on voinut murtautua todennäköisesti suhteellisen vaivattomasti sisäpihalle.

— Nyt liukuovien rakenteet muutetaan niin, ettei niitä voi kepulikonstein murtaa.

— Myös ympäristön ja rakennuksen vartiointia lisätään. Samoin kiinteistössä toimiviin yrityksiin jaetaan selkeät ohjeet, miten järjestysongelmissa pitää toimia, ja mistä voi saada tarvittaessa apua, Pukkila kertoo.

Yhteydenottoja ongelmista on tullut paljon

Savonlinnan Linja-autoasema Oy:n hallitus on saanut paljon viestejä kiinteistön järjestyshäiriöistä, jotka ovat entisestään pahentuneet.

Tavallisesti kyse on ollut paikkojen sotkemisesta ja metelöinnistä, joka on jo häirinnyt työntekoakin kiinteistön työpaikoilla. Toisinaan on koettu myös uhkailevaa käytöstä.

Viimeksi viime viikonloppuna oli linja-autoasema sisäpihalla tehty tihu- ja tuhotöitä eli sotkettu paikkoja, rikottu penkkejä ja muutakin kalustoa.

Esimerkiksi rakennuksen käsisammuttimia oli käytetty ja saatu niillä aikaan vahinkoa.

Syyllisiä selvitellään Savonlinnan poliisilaitoksella, jonne turvakameran nauhat viikonlopulta on toimitettu.