Yrityksestään luopujien määrä on suuri ja kasvaa koko ajan — Savonlinnassa tilanne jatkajien saamiseksi on lähivuosina kovin haasteellinen niin kuin se on koko valtakunnassakin

Iäkkäät yrittäjät ottavat Itä-Savon Uusyrityskeskukseen yhteyttä tavallisesti hyvissä ajoin, kun alkaa näyttää, että eläkepäivät tuntuvat vetävän puoleensa.

Antti Varonen

Itä-Savon Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Juhani Rouvinen sanoo, että yrittäjät harkitessaan yrityksestään luopumista ottavat hyvissä ajoin yhteyttä asiantuntijoihin. 
Itä-Savon Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Juhani Rouvinen sanoo, että yrittäjät harkitessaan yrityksestään luopumista ottavat hyvissä ajoin yhteyttä asiantuntijoihin. 

Savonlinnan talousalueella ollaan lähitulevaisuudessa suuren kysymyksen edessä.

Itä-Savon Uusyrityskeskus on arvioinut, että Savonlinnan talousalueella on lähivuosina 500–700 sellaista yritystä, joista nykyinen yrittäjä on luopumassa, mutta jatkajaa heidän yrityksilleen ei ole vielä löydetty.

Jatkajien löytäminen yrityksiin olisi välttämätöntä paikkakuntien elinvoiman näkökulmasta. — Juhani Rouvinen

— Siinä on kovasti työsarkaa, sanoo Itä-Savon Uusyrityskeskuksen toimitusjohtaja Juhani Rouvinen Savonlinnasta.

Lähestyvä tilanne ei koettele vain Savonlinnan seutua, vaan koko Suomea.

Suomalaisista yrittäjistä noin 50 prosenttia alkaa olla näillä hetkillä eläkeiän partaalla. Ruovinen kertoo, että tuon yrittäjäjoukon yrityksistä peräti 40 prosenttia on edelleen vailla jatkajaa.

Soppaa sekoittaa sekin, että iso joukko suomalaisia työntekijöitäkin painelee töitä tällä hetkellä lähellä eläkeiän kynnystä.

Itä-Savon Uusyrityskeskuksella on pitkäaikainen kokemus yritysten omistajanvaihdostilanteista. Sitä on kertynyt yritystoiminnan myyjien samoin kuin ostajienkin kanssa.

Luopujat ovat usein juuri ikääntyviä yrittäjiä, ja he ottavat asiantuntijoihin yhteyttä hyvissä ajoin, kun jatkajaa yritykselle aletaan etsiä.

— Meidän keskuksemme on ollut viimeisen kolmen vuoden aikana järjestämässä kaikkiaan 84 omistajanvaihdosta. Juuri tällä hetkellä me haemme Savonlinnaan jatkajia noin 90 yritykselle.

Yrittäjien ikääntymiseen liittyvistä haasteista Rouvinen kertoo puhuneensa Työ- ja elinkeinoministeriön virkamiesten kanssa jo vuosia sitten.

— Innostuneiden jatkajien löytäminen olisi välttämätöntä seutujen ja paikkakuntien elinvoiman näkökulmasta.

Savonlinnassa on ollut tänä vuonna onnistumisia, sillä kaupungissa on toteutunut kaikkiaan 47 yrityksen omistajanvaihdosta.

— Itse asiassa 48. vaihdos saa vahvistuksensa parin viikon sisällä, Rouvinen kertoo.

Hyvä tieto on sekin, että Savonlinnaan sekä sen ympäristökuntiin perustettujen ja toimintansa lopettaneiden yritysten välinen suhde on ollut terveellä pohjalla.

Savonlinnassa oli perustettu tänä vuonna elokuun lopulle tultaessa 109 uutta yritystä, kun taas toimintansa lopettaneita oli 55. Nettokasvua oli näin 54 yritystä.

Koko keskuksen toimialueella, Savonlinnan naapurikunnat mukaan lukien oli uusia yrityksiä perustettu 149 ja toimintansa lopettaneita oli elokuun lopulla 72.

— Tässäkin nettokasvua oli 77. Tilannetta voi kuvailla hyväksi aina niin pitkään, kun tuo suhdeluku on positiivinen, Juhani Rouvinen sanoo.

Taksiliikenteen vapautuminen ei ole näkynyt kovin suuresti Uusyrityskeskuksen asiakaskäynneillä, mutta keskuksella on ollut myös asiakkaita, jotka ovat lähteneet hakemaan taksilupia.

Sote-tohinoissa on meneillään Juhani Rouvisen mielestä hyvinkin mielenkiintoista liikehdintää Itä-Savossa.

Hänen arvionsa mukaan sosiaali- ja terveysala kehittyy jatkossa siihen suuntaan, että yli puolet julkisten alojen palveluntuottajista ostaa tulevaisuudessa palveluja alan yksityisiltä toimijoilta.

— Näin tulee käsittääkseni käymään, riippumatta siitä saadaanko maahan sote-uudistus aikaan tai ei. Tämä antaa varmasti mahdollisuuksia uusille yrityksille, Rouvinen arvioi.

Hän muistuttaa, ettei Itä-Savon Uusyrityskeskus on yrityksiin nähden kaupallinen toimija.

— Mutta me markkinoimme luovutukseen tulleita yrityksiä läpi Suomen ja haemme niihin laajasti uusia jatkajia.

Uusimmat uutiset

Kommentoidut