Etelä-Savossa oli lauantaina kesän helteisin päivä — Myös ensi yöstä on tulossa vuoden kuumin, mutta alkuviikosta lämpötilat laskevat rajusti

Pohjoisen napajäätiköiltä virtaa kohti Suomea hyvin kylmää ilmamassaa. Tavallista kylmempi jakso jatkunee ainakin ensi viikon lopulle asti.

Kai Skyttä

Ihmiset pääsivät nauttimaan lauantaina auringosta Suomen uimarannoilla.
Ihmiset pääsivät nauttimaan lauantaina auringosta Suomen uimarannoilla.

Etelä-Savossa kärvisteltiin lauantaina kesän ennätyshelteissä.

Mikkelin lentoasemalla mitattiin 31,4 astetta. Savonlinnan lentoasemalla oli hieman viileämpää, siellä mittari kipusi ”vain” 31,2 asteeseen.

Aivan kesän lämpöennätykseen ei Suomessa lauantaina ylletty.

Kuuminta oli Kouvolan Utissa, jossa elohopea kipusi tasan 33 asteeseen.

Perjantaina Ylitorniossa mitattiin 33,3 astetta.

Trooppinen yö Suomessa

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuleva yö on todennäköisesti vuoden lämpimin Suomessa.

Yölämpötilojen arvioidaan pysyttelevän 21—22 asteessa, joten yöstä muodostuu monin paikoin trooppinen.

Se tarkoittaa, että yön minimilämpötila on vähintään 20 astetta.

Jo ensi yön aikana koillisesta alkaa kuitenkin virrata Suomeen hyvin kylmää ilmamassaa, mutta se ei ehtine tavoittaa vielä kaakkoista Suomea yön aikana.

Napajäätiköiltä saapuva ilmamassa tuo perustavaa laatua olevan muutoksen lämpötiloihin.

Tiistaina maan itä- ja pohjoisosissa päästään korkeintaan niukin naukin yli kymmenen asteen.

Ennusteen mukaan tavallista kylmempi jakso jatkuu todennäköisesti ainakin ensi viikon lopulle asti.