Kumppanuuspöydässä vaadittiin aikuisille liikuntapuistoa kaupunkikeskustaan — Jättipalsamista on riesaa eri puolilla Savonlinnaa

Savonlinnan kumppanuuspöydistä on kirjattu tänä vuonna pitkä puutelista. Kerimäen torille tarvittaisiin sadekatoksia ja Savonrannalla repsottavat laiturit.

Tuija Pauhu

Savonlinnan kaupunkikeskustan kumppanuuspöydässä kansalaiset saivat kertoa mikä mieltä painaa. Ainakin jalkakäytävän kunto Mertalassa, ja pyöräteiden jyrkät liitoskohdat Laitaatsalmessa kirjattiin pöytäkirjaan.
Savonlinnan kaupunkikeskustan kumppanuuspöydässä kansalaiset saivat kertoa mikä mieltä painaa. Ainakin jalkakäytävän kunto Mertalassa, ja pyöräteiden jyrkät liitoskohdat Laitaatsalmessa kirjattiin pöytäkirjaan.

Savonlinnan kaupunkikeskustan kumppanuuspöydässä kansalaiset penäsivät muun muassa aikuisten liikuntapuiston perään, kaupunkia vastuuseen vieraslaji jättipalsamin hävittämisessä, ja inva-pysäköintiruutujen sijoittamista oikeisiin paikkoihin keskustassa.

Kumppanuuspöydät ovat avoimia tilaisuuksia, joissa kansalaiset vievät kaupungin tietoon toiveitaan. Kaupunkikeskustan tilaisuutta aiemmin koolla oltiin Kerimäellä ja Savonrannalla.      

Kun kaupunkikeskustan tilaisuudessa oli torstaina vieraana Itä-Suomen poliisista ylikonstaapeli Pekka Lötjönen, niin puhetta käytiin moponuorison liikennekäyttäytymisestä.

— Jos mopoilun häiriöt ovat toistuvia ja selkeitä, niistä kannattaa ilmoittaa 112-numeroon. Kun ilmoituksia tulee samalta alueelta riittävästi, niin poliisi kyllä ottaa asian hoitaakseen.

- Jos mopoilijat ovat tuttuja, niin vanhempien kanssa olisi ensin paras keskustella, Lötjönen neuvoi.

Tilaisuuden puheenjohtajan Jyrki Huttusen mukaan jättipalsamien torjuntaan kaupunkia on hoputettu ennenkin. Torstai-iltana kaupunkia kehotettiin katsomaan tilannetta esimerkiksi Nojanmaassa ja Nätkillä.

Keskustaan pitäisi varata alue aikuisten liikuntapuistolle, jonne olisi helppo mennä. Sitä korostettiin, että puiston sijainti pitäisi harkita tarkkaan.

Tuija Pauhu

Ylikonstaapeli Pekka Lötjönen kertoi, että mopojen liian ärjyt äänet 
ovat ongelma koko maassa. - Ne aiheuttavat närää monilla paikkakunnilla.
Ylikonstaapeli Pekka Lötjönen kertoi, että mopojen liian ärjyt äänet ovat ongelma koko maassa. - Ne aiheuttavat närää monilla paikkakunnilla.

Mertalan suunnalta tuotiin terveisiä Mertajärventien jalkakäytävien surkeasta kunnosta. Paikkausta siellä tarvittaisiin pikaisesti, koska Mertalassa on muun muassa vanhusten palvelutaloja.

Kaupungille esitettiin niin ikään eri väestöryhmien katselmuskävelyjen järjestämistä kaupungilla. Niiden pohjalta syntyisi nopeaa palautetta kaupunkiympäristön suunnitteluun.

Kumppanuuspöytien puheenjohtajisto ruotii aloitteita, ja vie niitä tiedoksi kaupungin johtoryhmälle. Toiveita on valtavasti. Ennen eilistä tilaisuutta niitä oli tullut yli kaksisataa.

Kerimäellä puhuttiin kirjastosta ja torista

Kaatopaikan kehnot aukioloajat ja koirapuiston puute nousivat keskusteluun Kerimäellä pidetyssä kumppanuuspöydässä.

Parannuksia aukioloihin samoin kuin koirapuiston perustamistakin päätettiin viedä eteenpäin. Kansalaiset katsoivat, että koirapuisto voisi sijaita vaikkapa Ainolan leikkipuistossa.

Samoin jatkokäsittelyyn Kerimäeltä lähettiin muun muassa seuraavia toiveita: Kirjaston aukioloaikoihin halutaan parannuksia. Nykyiset aukioloajat eivät asukkaiden mukaan palvele varsinkaan työssä käyviä kaupunkilaisia.

Kerimäen torialueelle tarvitaan kelvollinen katos, jotta kaupanteko ja kahvittelu onnistuu torilla sadepäivinäkin.

Torielämään esitetään elävöitettävän niinkin, että toripäivinä siellä olisi yksinkertaisesti enemmän toripöytiä.

Soila Puurtinen


Kumppanuuspöytien yhteyshenkilö Jaana Luostarinen, Kerimäen pöydän 
puheenjohtaja Jesse Härkönen sekä Savonlinnan kaupungin elinkeinojohtaja
 Janne Weander kuuntelivat kansalaisten toiveita Kerimäellä tällä 
viikolla.
Kumppanuuspöytien yhteyshenkilö Jaana Luostarinen, Kerimäen pöydän puheenjohtaja Jesse Härkönen sekä Savonlinnan kaupungin elinkeinojohtaja Janne Weander kuuntelivat kansalaisten toiveita Kerimäellä tällä viikolla.

Mopoilijoiden liikkumisesta ja moponuorten kokoontumista Kerimäellä keskusteltiin paljon.

Kerimäellä toki ymmärrettiin, että nuoret haluavat viettää kulkupeleineen aikaa yhdessä. Eteenpäin kumppanuuspöydästä lähti ajatus siitä, voisiko mopoilijanuorille löytyä jokin suljettu alue, jossa ajelusta ei aiheutuisi häiriöitä ympäristölle.

Tilaisuudessa kaivattiin Kerimäen keskustaan paikkaa, jossa matkailijat voisivat yöpyä luvan perään matkailuautossaan. Lisäksi toivotaan, että itsenäisyyspäivän juhlasta tulisi perinne.

Savonrannalla mietittiin ideoita kaupungin julkisuuskuvaan

Savonlinnaa pitäisi markkinoida rauhallisena, idyllisten pikkukoulujen paikkakuntana.

Samoin Savonlinnassa sijaitsevia kansallispuistoja tulisi hyödyntää kaupungin markkinoinnissa nykyistä paljon enemmän.

Näiden toiveiden lisäksi Savonrannan kumppanuuspöydästä päätettiin viedä eteenpäin ajatusta, että kaupungin luontopolut näkyisivät paremmin julkisilla kanavilla. Mainintaa esimerkiksi Savonrannan Säimenen luontopolusta ei kaupungin kotisivuilta löydy.

Eteenpäin lähti toive siitäkin, että kaupunki pyrkisi vaikuttamaan pankkiautomaatin saamiseen Savonrannan kylälle.

Käteisautomaatin tarve on tullut entistä ajankohtaisemmaksi, kun asiointiliikenne Kerimäelle on loppumassa. Automaattineuvotteluja on tosin jo käytykin.

Savonrannalta tiedoksi lähti myös Jokirannan vanhan uimarannan laitureiden huono kunto. Samoin kuin Savonlinnan keskikaupungin tilaisuudessa oltiin Savonrannalla huolissaan jättibalsamin tolkuttomasta leviämisestä.