Etsintä käynnistyi seitsemännen kerran: Ilmianna Etelä-Savon parhaat, maakuntaliitto ottaa vastaan ehdotuksia ja perusteluja

Ehdotuksia palkinnonsaajiksi voi tehdä kuka tahansa, mutta valinnan tekee raati.

Julia Paasonen

Etsintä käynnistyi seitsemännen kerran: Ilmianna Etelä-Savon parhaat, maakuntaliitto ottaa vastaan ehdotuksia ja perusteluja

Etelä-Savo etsii jälleen maakunnan parhaita yhteishengen, identiteetin tai imagon kohentajia.

Maakuntaliitto kaipaa ehdotuksia ja perusteluja Etelä-Savon parhaat -palkinnon 2017 saajaksi. Pääset tekemään oman ehdotuksesi tästä linkistä.

Ehdotuksen voi jättää nimettömästi.

Aikaa on noin kuukauden verran, ja viimeinen jättöpäivä on perjantai 17. marraskuuta.

Ehdotuksia palkinnonsaajiksi voi tehdä kuka tahansa, mutta valinnan tekee raati.

Suomi 100 -juhlavuoden hengessä raati palkitsee tänä vuonna erityisesti Yhdessä-teeman toteuttajia. Palkintoraadin muodostavat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, kauppakamarin, yrittäjäjärjestön, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Etelä-Savon rahaston, taidetoimikunnan ja maakuntaliiton edustajat.

Viime vuonna Etelä-Savon parhaina palkittiin Ilkka Arvola, Craft & Design Savonlinna -verkosto ja Helena Skopa.

Etelä-Savon parhaat -palkintoa on myönnetty vuodesta 2011. Palkinnon ovat saaneet Ilkka Seppä ja Sylvi Symposiumi, Savonlinnan taidelukio, SaimaaHoliday-yritysverkosto, jääpalloseura Kampparit, toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, lastenkulttuurivaikuttaja Mervi Riikonen, kirjailija Reijo Honkonen, toimittaja Kimmo Ohtonen, Etelä-Savon urheiluakatemia, aluejohtaja Heino Lipsanen, muotoilija Riikka Kaartilanmäki ja seppä Jarkko Kaartilanmäki, Big Wheels -tapahtuma ja sen tuottaja Heikki Skyttä, Pieksämäen kylät ry, Rantasalmen Puhallinorkesteri ry ja kuvaaja Hamid Al-Sammarraee.