Sosterissa koronaepidemiahuippua odotetaan vasta loppukesälle–alkusyksyyn – Tällä hetkellä tilanne on hyvä

Virus on kuitenkin levinnyt koko maahan, joten ohjeiden noudattaminen on tärkeää edelleen.

Timo Seppäläinen

Johtajaylilääkäri muistuttaa, että sairaalaan ja terveyskeskukseen on turvallista mennä. Sairauksien hoidosta on hyvä huolehtia nyt, kun koronaepidemiatilanne on Savonlinnan seudulla rauhallinen. Arkistokuva.
Johtajaylilääkäri muistuttaa, että sairaalaan ja terveyskeskukseen on turvallista mennä. Sairauksien hoidosta on hyvä huolehtia nyt, kun koronaepidemiatilanne on Savonlinnan seudulla rauhallinen. Arkistokuva.

Koronavirusepidemian leviäminen näyttää todettujen tartuntojen määrää tarkasteltaessa pysähtyneen Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin alueella.

– Tilanne on koronan suhteen hyvä, johtajaylilääkäri Jaana Luukkonen kertoo tiedotteessaan.

– Sosterin alueella ei ole yli kuukauteen todettu yhtään positiivista koronatulosta, vaikka näytteitä on otettu samoin perustein kuin muuallakin.

Tautikuorma näyttäisi konkretisoituvan Sosterin alueella vasta loppukesästä–alkusyksystä ja mahdollisesti jatkuvan vuodenvaihteen yli. Arvio perustuu THL:n mallinnukseen ja viime viikolla julkaistuun Hetemäen raporttiin.

– Tähän on valmistauduttu vahvistamalla tartuntajäljitystiimien miehitystä ja on ottamalla käyttöön myös ns. pikatestit, Luukkonen kertoo.

Koronatestejä on tehty Sosterissa noin 1 300/100 000 asukasta, mikä on valtakunnallisesti hyvää keskitasoa.

Sosterin verkkosivuilla muistutetaan kuitenkin, että virus on levinnyt koko maahan ja siksi sen leviämisen estämiseksi on edelleen erittäin tärkeää noudattaa maamme hallituksen ohjeita ja rajata kontaktit toisiin ihmisiin vain välttämättömiin.

Terveysasemille ja sairaalaan on turvallista mennä

Luukkonen muistuttaa, että koska epidemiaa ei juuri nyt Sosterin alueella ole, on tärkeää huolehtia myös muiden sairauksien tutkimisesta ja hoidosta.

– Sekä terveysasemille että sairaalaan on turvallista tulla, hän sanoo.

Terveyskeskuksen puhelinpalvelu voi ajoittain ruuhkautua.

– Tämä näkyy selvimmin maanantaipäivisin ja sen vuoksi kannattaa asiointia siirtää muille arkipäiville, jos asia ei ole kiireellinen. Myös sähköisiä palvelukanavia, kuten tekstiviestipalvelua ja Omakanta-palvelua, kannattaa hyödyntää.

– Käyttöön voi tarvittaessa saada terveydenhuollosta opastusta.

Kuuntele päivystysavun tiedote loppuun asti

Päivystysapu numerossa 116 117 palvelee asiakkaita ympärivuorokautisesti kiireellisissä ja päivystysasioissa.

Puhelinnumeroon soitettaessa nauhoite opastaa soittajaa korona oireiden kyseessä ollessa tekemään ensin www.omaolo.fi -sivulla koronavirustaudin oirearvion.

– Nauhoite tulee aina kuunnella loppuun, jotta puhelu pääsee etenemään puhelinneuvonnan sairaanhoitajalle tai soittaja saa ohjeen takaisinsoiton aktivoimisesta, Luukkonen muistuttaa.

THL:n päivittyvä sivusto varmistetuista koronavirustapauksista Suomessa löytyy täältä.