Lyseon sisäpihasta tulee jännä paikka, jossa voi pelata katukorista, frisbeegolfia, sulkapalloa, pingistä tai vaikka pöytäjalkapalloa

Savonlinnan lyseon pihassa voi remontin jälkeen tehdä kaikenlaista. Kaikki oppilaat osallistuivat ideointiin.

Hannu Soini

Lyseon sisäpihan työmaalla aloitettiin työskentely loppuvuodesta.
Lyseon sisäpihan työmaalla aloitettiin työskentely loppuvuodesta.

Lyseon lukion sisäpiha saa ensi syksyyn mennessä uuden ilmeen. Sisäpihalle remontoidaan tila, jossa voi pelata katukorista, frisbeegolfia, sulkapalloa, pingistä ja pöytäjalkapalloa.

Noin puolet sisäpihasta laatoitetaan, ja laatoista muodostuu kaksi ulkoshakkiruudukkoa shakkilaudaksi.

Joku jopa ehdotti koko sisäpihan muuttamista akvaarioksi. — Ismo Falck

Pihalle tulee myös pöytäryhmiä, puutarhakeinu ja istutuksia sekä purjekankainen katos. Kirjastosta puhkaistaan ovi sisäpihalle, jolloin patiolle pääsee suoraan kirjastosta vaikkapa lueskelemaan.

Sisäpihan remontti alkoi joulukuussa, kun kaivinkone nostettiin pihalle nosturilla. Muuten sitä ei olisi sinne saanut, koska sisäpiha on täysin rakennuksen ympäröimä.

Timo Seppäläinen

Lyseon lukion sisäpihaan suunniteltu remontti perustuu oppilaiden ideointiin, kertovat Virpi Loikkanen ja Hannu Soini.

Joulu—tammikuun aikana sisäpiha on kaivettu auki sekä tarkistettu ja parannettu salaojitukset.

— Nyt remontti on talvitauolla, ja sitä jatketaan keväällä, kertoo rehtori Ismo Falck.

Sisäpihan kalusteisiin rahat tulevat Voitolla-hankkeesta. Vuodenvaihteessa päättyneen hankkeen tarkoitus oli muun muassa kehittää oppimisympäristöä.

— Suunnitteluun osallistuivat kaikki oppilaat. Ideoita tuli laidasta laitaan. Joku jopa ehdotti koko sisäpihan muuttamista akvaarioksi, Falck kertoo.

Lopullisen suunnitelman tekivät ideoiden pohjalta kuvataiteen opettaja Titta Välimaa ja kaupungin tilapalvelun väki.

Falck huomauttaa, että sisäpiha olisi muutenkin ollut remontin tarpeessa. Kun kaupunki kerran oli käymässä pihaa remontoimaan, siellä pystyttiin samalla tekemään muutoksia.

Hannu Soini

Tältä työmaa näytti, kun lunta oli vielä huomattavasti vähemmän. Nyt työmaa on tauolla, mutta työt jatkuvat keväällä.