Kaivoshankkeen vastustajat perustivat Pro Heinävesi -liikkeen

Kaivoshanke on saanut laajasti julkisuutta, viimeksi tänään aihetta käsiteltiin Ylen aamu-tv:ssä.

Antti Varonen

Heinävedellä perustettiin kaivoshanketta vastustamaan pikavauhtia Pro Heinävesi -kansalaisliike.
Heinävedellä perustettiin kaivoshanketta vastustamaan pikavauhtia Pro Heinävesi -kansalaisliike.

Heinäveden kaivoshanketta vastustamaan on perustettu Pro Heinävesi -niminen kansalaisliike. Liikkeen taustalla ovat Heinäveden luonnonystävät, jotka järjestivät Heinävedelle suunniteltua grafiittikaivosta vastustavan keskustelutilaisuuden kuluneella viikolla.

—Tilaisuuteen osallistuneilta tuli toiveita tällaisesta yhteisestä foorumista sekä ajatuksia ja vinkkejä erilaisista tavoista viedä hanketta eteenpäin, kertoo taustahahmoihin kuuluva Jukka Leppänen, joka toimii Heinäveden luonnonystävien sihteerinä ja rahastonohoitajana.

Yhdistyksen puheenjohtaja on Risto Sulkava, Suomen luonnonsuojeluliiton entinen puheenjohtaja.

Leppänen sanoo, että mukaan halutaan niin paikallisia ihmisiä ja vapaa-ajan asukkaita kuin ihmisiä, joita Saimaan luonto ja sen säilyminen puhtaana jälkipolvillekin kiinnostaa.

Ryhmä etsii sekä kannattajia sekä aktiivisia toimijoita.

Ryhmä toimii aktiivisesti sosiaalisessa mediassa kuten Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissa, joissa Pro Heinävesi-liikkeellä on omat sivut.

Toiminnasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä osoitteeseen heinavedenpuolesta@gmail.com

Beowulf Mining -yhtiön kaivoshanke on saanut viime päivinä laajasti julkisuutta. Viimeksi tänään perjantaina hanketta käsiteltiin Ylen aamu-tv:ssä. Jutun voi katsoa tästä.