Savonlinnan koulutuspaikoista virallinen päätös

Soila Puurtinen

Savonlinnan elinvoimapakettiin luvatuista koulutuspaikoista on nyt virallinen päätös. Ministeri Hanna Kosonen kertoo, että maan hallituksessa on vahva tahto myös säilyttää Savonlinnan sairaala. Sitä ei kerrota, miten se tapahtuu.
Savonlinnan elinvoimapakettiin luvatuista koulutuspaikoista on nyt virallinen päätös. Ministeri Hanna Kosonen kertoo, että maan hallituksessa on vahva tahto myös säilyttää Savonlinnan sairaala. Sitä ei kerrota, miten se tapahtuu.

Valtioneuvosto lisäsi torstaina Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) koulutusvastuisiin liikunnan ja turvallisuusalan koulutuksen, jotka sisältyvät hallituksen syksyn budjettiriihessä lupaamaan Savonlinnan elinvoimapakettiin.

Liikunnan koulutusalalta Savonlinnassa voi valmistua liikunnanohjaajaksi. Turvallisuusala liitettiin osaksi liiketalouden koulutusalaa, ja turvallisuusalaa opiskelevat valmistuvat tradenomeiksi.

Sosionomi-kuraattorin koulutukseen ei koulutusvastuita tarvinnut lisätä, koska Xamkin koulutusvastuuseen jo ennestään sisältyy sosionomin koulutus.

— Nyt on tehty viralliset päätökset koulutusvastuiden laajentamisesta. Päätös tehtiin ajoissa, jotta Xamk voi avata haut ensi syksynä alkavalle koulutukselle. Päätöksen kanssa tuli kiire, koska syksyllä piti järjestää lausuntokierros muutoksesta, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.).

Hallituksen talousarvioesityksessä on varattu 1 050 000 euroa ammattikorkeakoulutuksen aloituspaikkojen lisäämiseen Savonlinnassa 150 paikalla vuodesta 2020 alkaen. Xamk on jo laittanut ensi syksynä alkavat koulutukset hakuun. Tarkoitus ottaa liikunnanohjaajakoulutukseen 70 opiskelijaa vuosittain, turvallisuusalan koulutukseen 40 opiskelijaa vuosittain ja kuraattorikoulutukseen 40 paikkaa vuosittain.

Viime syksynä alkaneet uudet insinöörikoulutuspaikat mukaan lukien Savonlinnaan tulee 180 uutta koulutuspaikkaa.

— Se tarkoittaa yhteensä 640:tä opiskelijaa, kun kaikki vuosikurssit ovat täynnä, Kosonen sanoo.

Savonlinnan edunvalvonnassa keskeisenä asiana on keskussairaalan aseman säilyttäminen. Kososen mukaan hallituksessa on siihenkin vahva tahto. Sote-ministeriryhmään kuuluva Kosonen ei voi kommentoida, miten tämä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) toimivaltaan kuuluva asia hoidetaan.

Uusimmat uutiset