Savonlinnasta löytyi viikonloppuna kaksi ja Puumalasta yksi kuollut norppa — Yksikään ei ollut tämän kevään kuutti

Puumalan Hurissalosta Ruokovedeltä kuolleena löytynyt norppa painoi 60 kiloa. Läheltä Savonlinnan kaupunkialuetta haettu norppa oli kuollut jo jäiden aikaan.

Timo Seppalainen, Timo Seppäläinen

Kolme kuollutta norppaa Saimaalla yhden viikonlopun aikana on suru-uutinen suojelijoille.

Savonlinnasta on löytynyt kaksi kuollutta norppaa viikonlopun aikana.

Metsähallituksen edustaja haki pidempään kuolleena olleen aikuisen norpan Pihlajavedeltä perjantaina.

Toinen kuollut norppa haettiin tänään maanantaina Pihlajavedeltä vain muutaman kilometrin päästä Savonlinnan kaupunkialueelta.

— Se oli naaras eikä ollut kuutti vaan ainakin vuoden vanha, kertoo suojelubiologi Miina Auttila Metsähallituksesta.

Norpan ikä saadaan selville kallosta ja hampaista. Painoa ei mitattu eikä kudosnäytteitäkään kannata ottaa.

— Ruho oli jo ihan huomattavassa määrin kärsinyt ja siitä puuttui osia. Sellaista on mahdoton punnita. Kallon rakenteesta näki, että kyse ei ole tämän vuoden kuutista.

Kuolinsyystäkään ei näin pitkälle hajonneesta ruhosta pysty sanomaan mitään.

— Se on ollut kuolleena ja pitempään. Todennäköisesti on kuollut jo jäiden aikaan.

Puumalan norppa oli aikuinen

60 kiloa painava aikuinen norppa löytyi sunnuntaina kuolleena Lamposaaren rannan tuntumasta Puumalan Ruokovedeltä.

Hurissalolainen veneilijä huomasi saaren rannan tuntumassa kelluvan jotakin, joka lähemmin tarkasteltuna paljastui kuolleeksi norpaksi. Veneilijä pyysi lähellä asuvan ystävänsä paikalle, ja he kuljettivat norpan riistanvartijan ohjeen mukaiseen paikkaan odottamaan noutoa jatkotutkimuksiin.

Kyseessä oli aikuinen norppa. Nopeasti tarkasteltuna ruhossa ei näkynyt ulkoisia merkkejä, jotka olisivat selittäneet kuolinsyyn.

Ruokovedeltä löytynyt norppa oli täysikasvuinen, mutta sen sukupuolesta ei ole vielä tietoa.

Pihlajavedellä jo 13 kuollutta norppaa

—Hyvä asia on se, että yksikään näistä nyt löytyneistä ei kuollut pyydyksiin vaan kuolinsyy on jokin muu, Auttila sanoo.

Tähän mennessä tänä vuonna kalanpyydyksiin on kuollut vain yksi nuorehko naarasnorppa Pihlajavedellä.

Kuolleita norppia on löydetty viime viikonloppu mukaan lukien yhteensä 21. Näistä yli puolet, 13 norppaa, on löytynyt Pihlajavedeltä, jossa norppakanta on kaikkein runsain.
Pihlajavedellä arvioitiin kevään laskennoissa elävän tällä hetkellä 34 synnytyskykyistä naarasta ja 32 kuuttia. Viimeisin arvio kokonaiskannasta on kahden vuoden takaa, jolloin Pihlajavedellä arvioitiin olevan 104-128 norppaa.

Pihlajavedellä kuolleista viisi on ollut pesäänsä kuolleita kuutteja, loput ovat rantaan ajelehtineita täysikasvuisia norppia.

Haukivedellä vain yksi kuollut

Haukivedellä synnytyskykyisiä naarasnorppia arvioitiin keväällä olevan 25 ja poikasia 16. Kaikkiaan norppia arvioitiin kaksi vuotta sitten olevan Haukivedellä 65-86.

Haukivedeltä on löydetty vain yksi kuollut norppa.

Norppakuolemat näyttäisivät olevan hienoisessa kasvussa. Viime vuonna kuolleena löytyi 38 norppaa, joista peräti seitsemän kuoli pyydyksiin. Vuonna 2016 kuolleita norppia oli 24 ja vuonna 2015 21.

Auttilan mukaan syynä kasvaneisiin lukuihin voi olla myös se, että ihmiset osaavat nykyisin paremmin ilmoittaa kuolleista yksilöistä.

Kuolleesta norpasta pitää aina ilmoittaa heti puhelimitse paikalliselle poliisille tai Metsähallitukseen numeroon 0206 39 5000.

Juttua on päivitetty 18.6.2018 kello 9.54 lisäämällä tieto Savonlinnasta kuolleina löytyneistä norpista.

Juttua on päivitetty 18.6.2018 kello 10.33 lisäämällä tietoja Savonlinnasta löydetyistä norpista sekä tilastotiedoilla menehtyneistä norpista.

Juttua päivitetty klo 16.29 tiedoilla Savonlinnan kaupungin lähivesiltä löytyneestä norpasta.

Korjattu arviot Pihlajaveden ja Haukiveden norppakannoista 19.6. kello 1.

 

Kommentoidut