Laine laittaisi kaupunkipuiston taas mietintään ja paistattaisi koululaisille muikkuja – talousarvion yhteydessä päätetään strategian yksityiskohtaisista tavoitteista

Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laineen mielestä kaupunkipuiston perustamisen mahdollisuus kannattaa selvittää.

Tuija Pauhu

Savonlinnan edellinen kaupunginvaltuusto päätti marraskuussa 2012, 
että kaupunkipuistoa ei perusteta. Kaupunginjohtaja Janne Laine esittää,
 että asiaa ruvettaisiin selvittämään uudelleen. Valtuusto ottaa asiaan 
kantaa Anna-Kristiina Mikkosen (sd.) johdolla. Mikkonen kannatti 
kaupunkipuistohakemuksen tekemistä viisi vuotta sitten pidetyssä 
kokouksessa.
Savonlinnan edellinen kaupunginvaltuusto päätti marraskuussa 2012, että kaupunkipuistoa ei perusteta. Kaupunginjohtaja Janne Laine esittää, että asiaa ruvettaisiin selvittämään uudelleen. Valtuusto ottaa asiaan kantaa Anna-Kristiina Mikkosen (sd.) johdolla. Mikkonen kannatti kaupunkipuistohakemuksen tekemistä viisi vuotta sitten pidetyssä kokouksessa.

Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laineen mielestä kaupunkipuiston perustamisen mahdollisuus kannattaa selvittää.

— Kaupunkipuisto toisi positiivista tunnettuutta kaupungille. Kaupunkipuistoon on ehkä liittynyt turhia pelkoja, Laine sanoo.

Edellinen valtuusto päätti ensimmäisessä kokouksessaan vuonna 2012, että kaupunkipuistoa ei Savonlinnaan haeta. Sitä ennen Savonlinna oli varsin vahvoilla kaupunkipuistopaikkakunnaksi.

Lue tästä vuoden 2012 valtuustokokouksesta kertova juttu.

Vuonna 2012 ympäristöministeriö ja kaupunki neuvottelivat, että kaupunkipuiston ydin olisi Olavinlinnan kansallismaisema ja lähisaaret. Rajaus olisi kulkenut yhtenäisenä pitkin ydinkeskustan rantoja ja viheralueita.

Kaupunkipuistoselvitys on yksi Laineen talousarvioesitykseen sisältyvistä ensi vuoden strategisista tavoitteista. Kaupunginvaltuusto on jo hyväksynyt strategian, mutta yksityiskohtaiset mittarit ja ensi vuoden tavoitteet käsitellään vasta talousarvion yhteydessä.

Lähi- ja luomuruuan käytön lisääminenkin on yksi strategiassa mainituista tavoitteista. Laine kertoo jo laittaneensa selviteltäväksi, miten niitä voitaisiin lisätä kaupungin ateriapalveluissa.
— Seitin voisi jättää tilaamatta ja paistaa muikkuja. Voi se vähän enemmän maksaakin, Laine sanoo.

Laineen esityksessä ovat mukana kaikki valtuuston strategiseminaarissa esiin nousseet  tavoitteet. Kaupunginhallitus ja valtuusto saattavat karsia niitä budjettikokouksissaan.

Mukana on esimerkiksi perussuomalaisten ja sinisten ajama idea valtuustokokousten videoinnista suorana lähetyksenä kaupungin verkkosivulle.
Laine on lisännyt strategian tavoitteisiin, että kouluverkkosuunnitelman avulla palveluverkkoa karsitaan sopeuttaen kouluverkko 300 oppilaan vähenemiseen.

Kaupunginjohtaja Janne Laineen talousarvioesitys on niukasti ylijäämäinen, investointitoiveita on karsittu

Savonlinnan kaupunginjohtaja Janne Laine esittää, että kaupunki alentaisi ensi vuodelle veroprosenttiaan 0,5 prosenttiyksiköllä. Kaupungin tuloveroprosentiksi tulisi siten 22.

Tavallisimmat kiinteistöveroprosentit pysyisivät ennallaan.

Kaupunginhallitus käsittelee veroprosentti- ja talousarvoesityksiä ensi viikolla. Kaupunginvaltuusto päättää niistä marraskuun 13. päivänä.

Laine toteaa, että edellisellä valtuustokaudella toteutettu 10 miljoonan euron säästöohjelma toi veronkevennysvaraa enemmänkin kuin puolen prosenttiyksikön verran. Kuitenkin opettajankoulutuksen loppuminen vie veronkevennysvaraa vähintäänkin puolen veroprosenttiyksikön verran.

— Kuka sitä tietää, paljonko se vie. Ei tällaisella paikkakunnalla ole aikaisemmin mitään tämänkaltaista tapahtunut, Laine sanoo.

Talousarvioesitys on niukin naukin ylijäämäinen, 185 565 euron verran. Kaupunki saa taseessaan olevat parin miljoonan euron alijäämät katettua tänä vuonna.

Laine toivoo, että kuluvan vuoden tuloksesta tulisi reilummin ylijäämäinen. Kaupunki tarvitsee ylijäämäpuskuria Savonlinnan opiskelija-asunnot Oy:n mahdollisen konkurssin sekä vanhan terveysaseman ja Yritystalo Schaumanin mahdollisten alaskirjausten varalta.

Jos sosiaali- ja terveysmenot pysyvät kurissa, puskuria voi tänä vuonna jäädä nelisen miljoonaa euroa.

Laine on karsinut toimialojen investointiesityksiä 16,1 miljoonasta eurosta 13,3 miljoonaan euroon.

Esimerkiksi katujen peruskorjaukseen Laine esittää vain 300 000 euroa, kun tekninen virasto pyysi sitä 600 000 euroa.

Laine on säilyttänyt budjettiesityksessään viime päivien puhutuimmat investoinnit. Mukana ovat rahat Olavinkadun remontin jatkamiseen Kauppatorille asti sekä rahat uimahallin ison altaan remonttiin.

Uimahallin varsinainen remontti ei mahdu koko valtuustokauden suunnitelmiin. Remontti maksaisi viitisen miljoonaa euroa.

Punakynä on viuhunut myös puistojen perusparannuksen ja parkour-puiston yli. Perusopetuksen kalustohankinnat on puolitettu ja uusien kuntoratojen rakentaminen kutistettu kymmenesosaan.

Kasinonsaaren matkailualueen, Nälkälinnanmäen ja Kirkkolahden tiestöä varaudutaan rakentamaan, mutta toisaalta alueiden tonttimyynnistä odotetaan tuloja.

Ensi vuoden
suurimat investoinnit

Pihlajaniemen koulun remontti 2,7 miljoonaa euroa
Savonlinnan Veden investoinnit 2,3 miljoonaa euroa
Liikenneväylät 1,895 miljoonaa, josta Olavinkadun remonttiin 350 000 euroa
Kerimäen terveyskeskuksen vuodeosaston remontointi vanhainkodiksi 1,5 miljoonaa euroa.
OKL:n rakennuksen remontoiminen alakouluksi 900 000 euroa
Äkkiväärän peruskorjaus 500 000 euroa
Uimahallin ison altaan peruskorjaus 400 000 euroa


Uusimmat uutiset