Rinne: Hallitusneuvotteluissa sovittiin jo lobbarirekisteristä

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne sanoo, että kynnyskysymysten yhteensovittaminen näyttää hyvältä.

Laura Kotila/valtioneuvoston kanslia

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen (kesk.) sekä varapuheenjohtajat Hanna Kosonen ja Markus Lohi johtavat kukin puhetta yhdessä hallitusneuvottelujen pöydistä.

Hallitusneuvotteluja vetävä SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi maanantaina alkuillasta tiedotustilaisuudessaan, että hallitusneuvotteluja käyvien puolueiden puheenjohtajat ovat jo sopineet, että alkavalla hallituskaudella säädetään laki lobbarirekisteristä.

— On jo olemassa kirjaus siitä, että viralliset lobbarit pistetään ylös, Rinne sanoi.

Hallitusneuvotteluissa ovat mukana SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja RKP.

Talouden raamit keskusteluun torstaina ja perjantaina

Hallitusneuvotteluja käydään kahdeksassa ilmiöpöydässä, joilla on yhteensä kymmenen alatyöryhmää.

Maanantaina neuvottelut olivat Rinteen mukaan edenneet niin, että tilannekuva oli käyty läpi ja monissa pöydissä oli ehditty jo tavoitteisiin ja keinoihin.

Taloudelliset raamit on määrä nostaa keskusteluun torstaina ja perjantaina.

— Jokainen tietää, että maailmalla ja Euroopassa näyttää synkältä. Se vaikuttaa Suomen pieneen avotalouteen paljon. Täytyy varautua siihen, että uudistukset, jotka tehdään on voitava maksaa niin ettei vahingoiteta Suomen taloutta, Rinne sanoi.

Rinne arvioi, että mahdollisuudet neuvotteluihin osallistuvien puolueiden kynnyskysymysten yhteensovittamiseksi näyttävät hyviltä

— On yhteistä tahtoa viedä asioita eteenpäin, ja sitä kautta löytyy myös ratkaisuja, joilla yhteensovitetaan asioita.

Lauri Ihalaisen (sd.) johtamassa taloustyöryhmässä on Rinteen arvion mukaan yhteinen näkemys siitä, miten asioita viedään eteenpäin. Rinne muistutti, että melko yksimielinen näkemys on siitä, että pieni- ja keskituloisten ansiotuloverotusta ei kiristetä. Hänen mielestään verotulopohjaa pitäisi laajentaa institutionaalisten sijoittajien verotukseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön alaan kuuluvista asiakokonaisuuksista neuvottelevan pöydän puheenjohtaja, savonlinnalainen Hanna Kosonen (kesk.) ei ota kantaa sen enempää lobbarirekisteriin kuin oman pöytänsä kynnyskysymyksiinkään.

— Ihan hyvin neuvottelut ovat sujuneet. En kommentoi mitään, kun on sovittu, että vain puolueitten puheenjohtajat kommentoivat, Kosonen sanoo.

Liikennepöydässä hyvä edustus Kaakon vaalipiiristä

Kaakkois-Suomen vaalipiirin kansanedustajista Jari Leppä (kesk.) johtaa puhetta maatalousryhmässä, joka on Ville Skinnarin (sd.) johtaman elinvoimapöydän alaryhmä.

Skinnarin pöydän toinen alaryhmä on Merja Kyllösen (vas.) vetämä liikenneryhmä. Liikenneryhmässä on vahva edustus Kaakon vaalipiiristä. Ryhmän kymmenestä jäsenestä kaakosta on kolme: Suna Kymäläinen (sd.), Ari Torniainen (kesk.) ja vihreiden varapuheenjohtaja Veli Liikanen.

Kosonen ei ota kantaa siihen, edistääkö ryhmän kokoonpano alueen liikennepoliittisten tavoitteiden toteutumista.

— Sen näkee, kun ohjelma on valmis, Kosonen sanoo.

Elinvoimapöydän jäseniin kuuluu kaakkoissuomalainen Hanna Holopainen (vihr.), työelämäpöydän jäseniin Heli Järvinen (vihr.) ja turvallisuus- ja oikeusvaltiokysymyksistä neuvottelevaan pöytään Sirpa Paatero (sd.).

Uusimmat uutiset