Kolme uutta koronatartuntaa löytyi Essoten alueella lauantaina – Uudet tartunnat muistuttavat siitä, että tautitilanne elää koko ajan Mikkelin seudulla: "Vielä ei voida hengähtää helpotuksesta"

Essoten alueella kolme uutta koronavirustartuntaa. Kaikki liittyvät viime viikon tartuntaketjuun.

Vesa Vuorela

Essotessa on testattu tämän viikon aikana reilusti yli 500 ihmistä. Terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kannustaa mikkeliläisiä liikkumaan kaupungilla turvallisuus ja hygieniaohjeet huomioiden.
Essotessa on testattu tämän viikon aikana reilusti yli 500 ihmistä. Terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kannustaa mikkeliläisiä liikkumaan kaupungilla turvallisuus ja hygieniaohjeet huomioiden.

Mikkelissä viime viikolla ilmi tulleessa koronaviruksen tartuntaketjussa on löytynyt kolme uutta tartuntaa.

Tartunnat löytyivät testitulosten perusteella lauantaina. Näin samasta ketjusta on löytynyt jo 26 tartuntaa.

Tartunnalle altistuneiden kartoitusta tehdään parasta aikaa. Altistumisia on tapahtunut Päämajakoululla ja Lähemäen koululla. Essotelta otetaan yhteyttä altistuneisiin.

– Kyseessä ovat oppilaiden altistumiset, täsmentää Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Tartuntaketju on laaja, altistuneita on yli 400

Ennen lauantaita uusia tartuntoja ei löytynyt kahteen päivään. Kolme uutta tartuntaa muistuttaa kuitenkin, ettei tilanne ei ole Mikkelissä ohi.

– Asiassa on se hyvä puoli, että kaikki tartunnat on voitu jäljittää samaan ketjuun eli tiedämme, mistä ne ovat peräisin.

– Mutta silti tilanne on vakava. Tartuntaketju on laaja, altistuneita on yli 400. Vastaavaa ketjua ei kevään aikana Mikkelin seudulla esiintynyt, Seppälä sanoo.

On tärkeää, että Mikkelin kaupungin alueella noudatetaan turvavälejä ja hygieniaohjeita. — Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä

Sairaalahoidossa ei ole tällä hetkellä yhtään potilasta

Osalla Mikkelissä tartunnan saaneista oireet ovat olleet hyvin lieviä. Sairaalahoidossa ei ole tällä hetkellä yhtään potilasta koronaviruksen vuoksi.

– Vielä on kuitenkin liian aikaista arvioida, onko tauti nyt lievempioireinen kuin aikaisemmin. On mahdollista, että vakavampia komplikaatioita ilmaantuu vasta yli viikon kestäneen sairastelun jälkeen.

– Sekin on normaalia, että sairastavuudessa tulee juuri sellaisia alueellisia takapakkeja, jollainen täällä on nyt koettu, Seppälä jatkaa.

Noudatetaan nyt turvavälejä ja hygieniaohjeita

Seppälän ohjeet mikkeliläisille ja kaikille muillekin ovat vanhat tutut.

– Tämän viikon laajan tartuntaketjun vuoksi on erityisen tärkeää, että Mikkelin kaupungin alueella noudatetaan nyt turvavälejä ja hygieniaohjeita.

– Sen lisäksi on tietysti muistettava taata erityisesti riskiryhmään kuuluvien turvallisuus. Ei mennä oireisena vierailulle ja laitetaan kaikessa turvallisuus etusijalle.

Uusimmat uutiset