IL: Hovioikeus vapauttaa Kerimäen murhapolttajan lähes 18 vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen

Savonlinnalaismies sytytti kerrostaloasunnon tuleen. Vaimo ja vaimon isä kuolivat.

Soila Puurtinen

IL: Hovioikeus vapauttaa Kerimäen murhapolttajan lähes 18 vuoden vankeusrangaistuksen jälkeen

Helsingin hovioikeus on päättänyt vapauttaa Kerimäellä vuonna 2001 puolisonsa ja appiukkonsa murhanneen miehen, kertoo Iltalehti.

Nykyisin 53-vuotias savonlinnalaismies tuomittiin elinkautiseen kahdesta murhasta, kahdesta murhan yrityksestä sekä eräistä vähäisemmistä rikoksista.

Rikokset tapahtuivat Kerimäellä marraskuussa 2001. Tuolloin 36-vuotias savonlinnalaismies sytytti vaimonsa asunnon tuleen bensalla. Vaimo ja hänen isänsä menehtyivät tehohoidosta huolimatta. Lisäksi kaksi muuta paikalla ollutta saivat palovammoja.

Teon motiivi oli mustasukkaisuus. Mies oli häädetty ulos asunnosta aiemmin samana iltana, mutta mies palasi parvekkeen kautta bensakanisteri mukanaan.

Kerrostaloasunto tuhoutui palossa. Palokunta sai rajoitettua tulen leviämisen koko taloon, mutta myös asunnon yläkerrassa asunut nelihenkinen lapsiperhe oli vaarassa.
Mies kielsi murhasyytteet sekä syytteet murhan yrityksestä.

Savonlinnan käräjäoikeus piti henkirikoksia erityisen raakoina ja julmina. Itä-Suomen hovioikeus vahvisti elinkautistuomion.

Mies pääsee ehdonalaiseen vapauteen elokuussa 2019. Tuolloin hän on kärsinyt rangaistustaan 17 vuotta ja kahdeksan kuukautta. Helsingin hovioikeuden mukaan vapauttamista puoltaa vankeusajan pituus, rangaistusajan suunnitelman onnistuminen, kiinteät perhesuhteet sekä vahva motivaatio työntekoon. Miehellä on tiedossa sekä työpaikka että asunto.

Rikosseuraamuslaitos puolsi vapauttamista sitten, kun mies on suorittanut tuomiotaan 18 vuotta.

Kommentoidut